Urheiluseuratoiminnan kumppaniksi

Urheiluseuratoiminnassa on mukana kolmasosa suomalaisista – harrastamalla, kilpailemalla, tekemällä vapaaehtoistyötä tai osallistumalla muulla tavoin seuratoimintaan. Seuratoimintaan osallistuu eri rooleissa 1,8 miljoonaa ihmistä. Se on Suomen suurin kansanliike ja sen vaikutus ihmisille ja koko yhteiskunnalle on kiistaton.

Tuemme monin tavoin seuratoiminnan kehittämistä. Yksi kehitystyön tärkeimmistä työkaluista on Olympiakomitean, lajiliittojen ja aluejärjestöjen yhteinen Tähtiseura-laatuohjelma. Ohjelma tarjoaa seuroille erilaisia työkaluja ja asiantuntijoiden apua seuran itsearviointiin ja auditointiin sekä helppokäyttöisen Tähtiseura-verkkopalvelun Suomisportissa.

Suomen suurin kansanliike kutsuu kumppaniksi

Olympiakomitean kumppanina tuet valtakunnallisesti urheiluseurojen tekemää tärkeää työtä. 

Tule mukaan liikuttamaan koko Suomea!

Urheiluseurat tarjoavat jokaiselle mahdollisuuden kuulua yhteisöön ja harrastaa liikuntaa kannustavassa ja innostavassa ilmapiirissä. Aivan kuten hyvässä työpaikassa, hyvässä urheiluseurassa jokainen voi tavoitella omaa parastaan turvallisessa ja kannustavassa yhteisössä.

Urheiluseurojen yrityskumppanina

  • Osoitat sosiaalista vastuuta tukemalla yli miljoonan suomalaisen hyvinvointia.
  • Vahvistat työnantajamielikuvaa, yhteisöllisyyttä ja yhdenvertaisuutta edistävänä yrityksenä.
  • Saat käyttöösi valmiit hyödyntämisen mallit ja miljoonayleisön keränneet PR-konseptit, kuten Seurapaitapäivä-kampanjan ja Unelmien liikuntapäivän.
4/5

suomalaisesta kokee urheiluseurojen toiminnan tärkeäksi.

74 %

suomalaisista kokee urheiluseurojen lisäävän hyvinvointia yhteiskunnassa.

71 %

suomalaisista kokee urheiluseurojen vähentävän syrjäytymistä.