Hämeenlinnan Voimisteluseura ry

Voimistelu
Paikkakunta Hämeenlinna
Tähtimerkkilapset ja nuoret

Hämeenlinnan Voimisteluseura on aktiivinen ja kehittyvä lasten, nuorten ja aikuisten liikuttaja Hämeenlinnassa. Seurassamme voimistelee tällä hetkellä yli 560 voimistelijaa. Seuramme jäsenten ikähaarukka on 3-vuotiaista yli 70-vuotiaisiin ja eri voimistelulajien valikoima on laaja. Seuramme toiminnassa viihtyvät sekä tytöt että pojat ja aikuisliikunnan parissa liikkuu sekä naisia että miehiä.

Seurassamme voi harjoitella omalla tasollaan ja tarjoammekin sekä harraste- että kilpatason toimintaa. Seurassamme on mahdollista kilpailla rytmisessä voimistelussa, joukkue- ja telinevoimistelussa, akrobatiavoimistelussa sekä kilpa-aerobicissa. Harrastetasolla voi liikkua voimistelukouluissa (3-12-vuotiaat), temppukerhossa, teline- ja akrobatiavoimistelussa, rytmisessä voimistelussa sekä aikuisten ryhmäliikunnassa. Tarjoamme aikuisille liikkujille ryhmäliikuntatuntien lisäksi tanssillista, joukkue- ja akrobatiavoimistelua.

Seuramme järjestää vuosittain kevät- ja joulunäytökset, joissa vanhemmat pääsevät näkemään lastensa liikkumisen riemua ja onnistumisen iloa. Näytösten lisäksi Hämeenlinnan Voimisteluseura on luotettava kilpailutapahtumien järjestäjä. Seuramme on myös usean nuoren valmentajan ensimmäinen työpaikka ja panostamme valmentajien kouluttautumiseen ja kehittymisen tukemiseen.

Hämeenlinnan Voimisteluseura on saanut lasten ja nuorten Tähtiseura-laatumerkin.

Tutustu Tähtiseuroihin

Rock’n’Swing Dance Club Comets

Tanssiurheilu