Tapio Rautavaara oli kansan sankari paitsi keihäänheiton olympiavoittajana myös laulajana ja näyttelijänä.
Rautavaara nousi Työväen Urheiluliiton keihäseliittiin jo 1930-luvulla: hän saavutti hopeamitalin työläisolympiakisoissa Antwerpenissa 1937. Urheilun kannalta parhaat ikävuotensa Rautavaara vietti rintamalla, mutta rauhan palattua hän otti taas keihään kouraansa ja nousi yhdeksi sodan jälkeisen Suomen tunnetuimmista urheilusankareista. Uuden keihäsuran ensimmäinen merkkiteko oli pronssimitali Oslon EM-kisoissa 1946.
Laulajana ja elokuvanäyttelijänä jo tuolloin mainetta niittäneen Rautavaaran keihäsuran kruunasi olympiakulta Wembleyn stadionilla Lontoossa 1948. Kilpailun taso jäi huonokuntoisen vauhdinottoradan vuoksi heikoksi, joten voittoon riitti avauskierroksen tulos 69,77.
Musiikki- ja elokuvaura veivät tämän jälkeen miehen mukanaan, mutta vuonna 1958 suomalaisten rakastama viihdetaiteilija teki vielä paluun urheiluotsikoihin, kun hän kuului Suomen kultamitalijoukkueeseen jousiammunnan MM-kisoissa
Tapio olympialaisissa
-
Lontoo 1948
Kesäolympialaiset
Olympiakultaa keihäänheitossa.