Satu Mäkelä-Nummelasta tuli Pekingissä 2008 ensimmäinen suomalainen ammunnan olympiavoittaja sitten vuoden 1964.
Trap-ampuja Satu Mäkelä nousi ensimmäistä kertaa arvokisojen palkintokorokkeelle maailmanmestaruuskilpailuissa Nikosiassa 1995 ampumalla pronssia. Uudelleen hän palasi huipulle 2000-luvun alkuvuosina sukunimellä Mäkelä-Nummela. Maailmancup-osakilpailujen voitot vuosina 2005 ja 2006 antoivat hyviä ennusmerkkejä kohti vuoden 2008 olympiakisoja.
Pekingin olympiakilpailuissa Mäkelä-Nummela ampui peruskilpailussa toiseksi ja selvitti siten tiensä kuuden kilpailijan finaaliin. Finaalissa hän oli tarkin ampuja ja voitti kultamitalin selvällä kahden osuman erolla. Voitto jäi Suomen ainoaksi vuoden 2008 olympiakisoissa. Satu Mäkelä-Nummela valittiin Urheilugaalassa Vuoden urheilijaksi ja Vuoden naisurheilijaksi.
Olympiavoittaja Mäkelä-Nummelan ura on jatkunut maailmanmestaruuskisojen pronssilla 2009, maailmancupin osakilpailuvoitoilla 2012, 2014 ja 2015 sekä Euroopan mestaruuskilpailujen pronssilla 2017.
Olympiakisoissa Mäkelä-Nummela sijoittui Lontoossa 2012 seitsemänneksi ja Riossa 2016 kymmenenneksi. Tokiossa 2020 hän kantoi avajaisissa Suomen lippua yhdessä Ari-Pekka Liukkosen kanssa. Itse kilpailussa hän karsiutui loppukilpailusta.
Satu olympialaisissa
-
Tokio 2020
Kesäolympialaiset
-
Rio 2016
Kesäolympialaiset
-
Lontoo 2012
Kesäolympialaiset
-
Peking 2008
Kesäolympialaiset
Olympiakultaa trapissa.