Yhdessä liikkeelle: Liikunnallisen elämäntavan valinnat tulevaisuuden rakentajina

Liikunnallisen elämäntavan edistämisen työryhmä on tehnyt merkittävää työtä löytääkseen ne kolme keskeistä teemaa, joilla on suurin vaikutus suomalaisten liikkumisen lisäämisessä. Työ alkoi jo syksyllä 2022, kun Opetus- ja kulttuuriministeriö perusti Yhdessä 2022 -työryhmän. Prosessi on ollut laaja ja osallistava: 80 eri tahoa tuotti 45 teemaehdotusta yhteisesti käsiteltäväksi, ja lähes 200 organisaatiota osallistui lopuksi neuvoa-antavaan äänestykseen.  Yhteisiin valintoihin kuuluvat perheiden liikkumisen ja liikunnallisen elämäntavan edistäminen, seuratoiminnan uudistaminen siten, että se tarjoaa yhä useammalle innostavan paikan liikkua ja pysyy elinvoimaisena tulevaisuudessakin, sekä kuntien liikuntapalveluiden tulevaisuuden rooliin vaikuttaminen ja niiden säilymisen tukeminen.

Nämä teemat ovat yhteisiä, ja ne tarjoavat meille kaikille mahdollisuuden tehdä osamme liikunnallisen elämäntavan edistämiseksi.

80 eri tahoa tuotti 45 teemaehdotusta
ja lähes 200 organisaatiota osallistui neuvoa-antavaan äänestykseen.

Yhteinen matka kohti liikunnallisempaa Suomea

Prosessi on ollut laaja ja osallistava. Neuvoa-antavaan äänestyksen vastaajajoukko koostui monipuolisesti eri tahoista, kuten liikuntajärjestöistä, kansanterveysjärjestöistä, nuorisojärjestöistä, tutkimuslaitoksista, oppilaitoksista, kunnista ja yrityksistä.  

Valittavat teemat määriteltiin ennalta sovitun kriteeristön perusteella, jossa huomioitiin muun muassa yhteiskunnallinen vaikutus, toimien tavoitettavuus ja mahdollisuus itse vaikuttaa asiaan. Lisäksi arvioitiin kustannuksia yhteiskunnalle sekä kustannusvaikuttavuutta, ottaen huomioon investointi- ja ylläpitokustannukset. Muita keskeisiä kriteereitä olivat esimerkiksi pitkän aikavälin vaikutukset, kuten lasten liikunnallisen elämäntavan vaikutus koko elämänkulun ajan, elämän nivelkohdat, inkluusio, yhdenvertaisuus sekä mahdollisuus tehdä muutoksia rakenteisiin, jotka edistävät liikunnallista elämäntapaa.

Valituiksi nousivat teemat, jotka edistävät perheliikuntaa, uudistavat seuratoimintaa ja vahvistavat kuntien roolia liikkumisen edistämisessä. Nämä teemat ovat yhteisiä, osallistavalla prosessilla valittuja, ja ne tarjoavat meille kaikille mahdollisuuden tehdä osamme liikunnallisen elämäntavan edistämiseksi. Olympiakomitean jäsenet osoittautuivat erityisen sitoutuneiksi edistämään yhteisiä valintoja.

Mukaan matkaan – tulevaisuuden luominen yhdessä

Tämä prosessi ei ole päätepiste, vaan yhteinen alku. Valitut teemat on tarkoitus ottaa osaksi jokaisen tahon omia rakenteita ilman uusia, päällekkäisiä järjestelmiä.

Haluamme jatkaa tätä matkaa yhdessä, ja kutsummekin teidät mukaan työpajoihin, joissa valittuja teemoja työstetään pidemmälle. Tule mukaan ja ole osa lisääntyvän liikkumisen tulevaisuutta.

Valitut teemat ja yhteyshenkilöt:

Kiitämme lämpimästi kaikkia, jotka ovat osallistuneet webinaareihimme ja jakaneet arvokkaita näkemyksiään. Webinaarimme ovat osoittaneet, että liikkumisen edistäminen on monimuotoista ja kattaa laajan kirjon eri ympäristöjä ja elämän osa-alueita. Kiitos kaikille osallistujille ja järjestäjille tärkeästä työstä, jolla on kauaskantoisia vaikutuksia.

Taustaa

Liikunnallisen elämäntavan edistämisen alatyöryhmät 2022-2024:

Webinaarisarja: Suomen Latu, Suomen Palloliitto, Suomen Paralympiakomitea, Finlands Svenska Idrott, Hämeen Liikunta ja Urheilu, Liikkuvat-kokonaisuus, Suomen Olympiakomitea, Suomen Työväen Urheiluliitto sekä Urheiluopistot ry

Yhteinen päämäärä: Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Kuntaliitto, Liikkuvat-kokonaisuus, Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu, Suomen Olympiakomitea, Suomen Padelliitto sekä Suomen Työväen Urheiluliitto

Järjestetyt webinaarit

– Miten saamme vähennettyä drop-outia liikkeen lisäämiseksi, Palloliitto
-Perheet lisää liikettä Suomeen, Suomen Latu, Liikkuva Perhe
-Liikuntasuhde, LiikU, Liikunnan aluejärjestöt
-Paikallaan olon vähentämisen tärkeimmät keinot – De viktigaste metoderna att minska stillasittande, Finlands Svenska Idrott
-Kunnan liikuntapalveluiden roolin kirkastaminen liikkeen lisäämisessä, Suomen liikunnan ammattilaiset
-Liikkumisen edistämisen kaksoisstrategia – yhdessä ja erikseen. Inkluusion ja soveltamisen näkökulmia, Suomen Paralympiakomitea
-Liikuntakasvatuksen merkitys liikunnallisen elämäntavan juurruttamisessa, Liikunnan ja terveystiedon opettajat
-Liikuntaneuvonnalla vaikuttavasti liikkeelle, Liikkuva aikuinen
-Opiskelijaliikunta 100 vuotta – Miten rakennetaan uuden sukupolven liikkuva ja urheileva korkeakoulu?  Opiskelijoiden Liikuntaliitto
-Vähän liikkuvien osallisuus liikkumisen edistämisessä, Suomen Paralympiakomitea
-Osaamisen tulevaisuuden tarpeet liikkeen lisäämisessä? Urheiluopistot
-Oivalluksia ja kokemuksia liikkumisen vaikutuksista mielenterveyteen, Mielenterveyden keskusliitto
-Lihasvoimin treeneihin – Arkiliikunta ja omatoiminen liikkuminen osana ilmasto- ja liikkumattomuuden kriisin ratkaisua, Liikunnan Kehitysyhteistyö LiiKe

Lisää sisältöä tähän juttuun liittyvistä aiheista