Vastuullinen valmentaja -verkkokurssi on tavoittanut jo 10 000 ohjaajaa ja valmentajaa – haastamme kaikki mukaan!  

Vastuullisen valmentajan -verkkokurssi rakennettiin kolme vuotta sitten lisäämään urheilutoimijoiden yhteistä tietoisuutta ja ymmärrystä vastuullisesta valmentamisesta sekä fyysisesti, henkisesti ja sosiaalisesti turvallisen toimintaympäristön edistämisestä. Kurssin sisällöt luotiin yhteistyössä lajiliittojen, Suomen Valmentajien ja SUEK:n kanssa. Monet lajiliitot ovat ottaneet kurssin osaksi omia koulutuksiaan ja ilahduttavasti myös monissa seuroissa omilta ohjaajilta ja valmentajilta edellytetään kurssin suorittamista. Kurssille on rekisteröitynyt jo n. 10 000 ohjaajaa ja valmentajaa, joista lähes 8 000 on suorittanut kurssin loppuun asti ja saanut kurssista todistuksen ja meriitin omalle Sporttitililleen Suomisportissa. 

Vastuullisuus on kivijalka kaikelle toiminnalle. Kehitetään yhdessä suomalaisen urheilun toimintatapoja!  

Vastuullisuus ja turvallinen toimintaympäristö ovat edelleen päivän polttavia aiheita urheilun ja liikunnan kentillä. Vastuullinen valmentaja -verkkokurssin sisällöt antavat eväitä turvallisen toimintaympäristön toteuttamiseen omassa ohjaus- ja valmennustoiminnassa.  

– Toivomme, että tämän peruskurssin äärelle löytäisivät kaikki ohjaajat, valmentajat ja seuratoimijat, koska sitä kautta viemme vastuullisia toimintatapoja ja tekoja osaksi seurojen arkea. Potentiaalia on, koska Suomessa on arviolta 80 000 ohjaajaa ja valmentajaa, toteaa Olympiakomitean seura- ja jäsentoimintayksikön johtaja Jaana Tulla.  

Vastuullinen valmentaja -verkkokurssin jatko-osa 2026  

Olympiakomitea rakentaa Vastuullinen valmentaja -kurssille jatko-osan eli päivityskurssin vuonna 2026. Sitä ennen tavoitteena on, että nykyinen peruskurssi saavuttaa vielä entistä suuremman joukon seurojen toimijoita. Jatko-osan voi suorittaa vain jo peruskurssin suorittaneet. 

Olympiakomitea päivittää Vastuullinen valmentaja -verkkokurssin jo suorittaneiden todistukset ja Sporttilin meriittien voimassaoloajan viisi vuotiseksi. Tämä päivitystyö tehdään Suomisportissa toukokuussa. Päivitetyn todistuksen voi käydä lataamassa kurssin sivuilta tämän jälkeen. 

Vastuullisuustyön edistämiseen on lukuisia muitakin erinomaisia ja aihepiirejä syventäviä verkkokursseja kuten esimerkiksi Mieli ry:n Nuori mieli urheilussa, SUEK:n Puhtaasti paras ja Väestöliiton Et ole yksin -verkkokurssit.  

Lisätietoa: Jaana Tulla, jaana.tulla@olympiakomitea.fi

Vastuullinen valmentaja verkkokurssi: 

Vastuullisen valmentajan verkkokurssi on suoritettavissa Oppimisareenassa. Kurssin voi suorittaa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. 

Siirry Oppimisareenaan. 

Lisää sisältöä tähän juttuun liittyvistä aiheista