
Tähtiseurapäivä järjestetään Helsingissä lauantaina 4.10.2025. Tapahtuma on odotettu kohtaamispaikka urheiluseurojen toimijoille. Päivän aikana pääset muun muassa kuulemaan innostavia puheenvuoroja ja verkostoitumaan kollegoiden kanssa ympäri Suomen.
Haluatko kehittää seurasi toimintaa, saada uusia ideoita ja löytää uusia kontakteja? Tähtiseurapäivä mahdollistaa kaiken tämän!
Kantavana teemana lasten ja nuorten urheilutoiminta sekä hyvä johtaminen
Yhteiskunta ja seurojen toimintaympäristö muuttuvat, mutta elinvoimainen seura muovautuu muutoksen mukana. Lapset ja nuoret elävät hyvin erilaisella todellisuudessa kuin esimerkiksi 2000-luvun alussa ja tämä näkyy myös seura-arjessa.
Millaisia vaatimuksia nykypäivän seuratoiminnalla siis on? Millä tavoin seuratoiminta vaikuttaa lasten ja nuorten kehitykseen? Entä miten hyvä johtaminen vaikuttaa siihen, millaisena seuratoiminta nähdään? Tähtiseurapäivässä pääset syventymään näihin teemoihin eri alojen asiantuntijoiden tuella.
Miksi osallistua Tähtiseurapäivään?
- Pääset kuulemaan asiantuntijoiden inspiroivia puheenvuoroja ajankohtaisista teemoista.
- Monipuolinen ohjelma: yli 15 lajiliittoa järjestää kohtaamisen seuroilleen. Lisäksi oppeja pääset ammentamaan erilaisissa rinnakkaissessioissa.
- Päivän aikana pääset tapaamaan seuratoimijoita ja vaihtamaan ideoita. Esittelypisteillä pääset jututtamaan myös muita alan toimijoita.
Tsekkaa ohjelma ja ilmoittaudu mukaan!
Tähtiseurapäivä järjestetään lauantaina 4.10.2025 Marina Congress Centerissä Helsingissä.
Päivä pitää sisällään lajikohtaista ohjelmaa, kaikille yhteisen seminaarin sekä monipuolisia rinnakkaissessioita, joista voit valita itsellesi sopivat aiheet. Päivä päättyy yhteiseen illalliseen, jossa muun muassa juhlistetaan seurojen hienoja saavutuksia.
Älä missaa vuoden inspiroivinta urheiluseurojen tapaamista!