Lyhytohjelmassa olympiadebyyttinsä tehnyt Jenni Saarinen eteni torstaina luisteltavaan vapaaohjelmaan. Hän sijoittui 25:nneksi ja nappasi itselleen viimeisen jatkopaikan. Saarinen sai luistelustaan 56,97 pistettä.
Lyhytohjelma on ollut Saarisen vahvuus tällä kaudella ja pienet virheet saivat tunnelman kaksijakoiseksi. Ensimmäisen hyppy-yhdistelmän virheen hän sai paikattua, mutta kolmoissalchowin hän joutui helpottamaan kaksoishypyksi.
– Päällimmäisenä on vähän pettynyt olo, ei ollut se, mitä ollaan harjoiteltu. Kyllä se virhe siellä harmittaa tosi paljon. Yritin nauttia ihan jokaisesta sekunnista jäällä ja toivon, että se näkyi myös ulospäin. Tietysti harmittaa tosi paljon, että siinä nyt kävi sitten hyppyjen osalta näin.
Simo Peltola karsiutui finaalista
Freestylessä kisattiin slopestylen karsinta. Simo Peltolan sijoituksena oli 27:s ja kohtalona karsiutuminen finaalista. Peltolan parhaaksi laskuksi jäi ensimmäisen kierroksen lasku, josta hän sai pisteitä 35,01. Laskun toisella kaiteella Peltolan suksi haukkasi ennen toista kaidetta ja reili jäi sen vuoksi kokonaan väliin. Loppulasku meni fiilistellen.
– Tokaa reiliä ennen kantti vähän haukkasi ja siinä meni ehjä lasku. Joten ajattelin että laitetaan loppuun vähän showta peliin. Tokalla ranilla parempaa.
Toisessa ranissa hyppy ei osunut ensimmäisen kaiteen keskelle ja reili jäi vajaaksi. Hyvästä loppulaskusta huolimatta pisteet 29,25.
– Tänään ei lähtenyt niin hyvin kuin olisin halunnut. Vähän oli ehkä ongelmia pään kanssa, ei vaan ollut siinä mindsetissä, että pystyy vetämään isoja temppuja. Yritin parhaani, mutta reilit epäonnistui ja se on tässä meidän lajissa, että kun ne epäonnistuu, niin ranilla ei voi menestyä. Sitten pistin shown päälle, se on mun juttu. Olen ollut aina showmiehiä ja se oli mukavaa saada katsomoon vähän iloa ja tietoa millaista tämä meidän laji voisi olla.
– Olympialaiset oli tosi hyvä kokemus ja tiedän ihan täysin mitä mun pitää treenata. Toivottavasti tulee vielä joskus uusi mahdollisuus näyttää mitä osaan. Mulla on kyllä vielä niin paljon enemmän temppuja hallussa, mutta tänään ei vaan pystynyt näyttään parastaan.
Viimeinen ampumapaikka ratkaisi ampumahiihdon miesten viestin – olympiakulta Norjaan
Ampumahiihdon miesten viesti kilpailtin napakassa pakkasessa. Olympiavoittoon hiihti Norja, joka oli vielä viimeiseen pystyammuntaan tultaessa minuutin kärjen perässä. Suomi oli 17:s nelikolla Heikki Laitinen, Tero Seppälä, Olli Hiidensalo ja Tuomas Harjula.
Suomen viestin avannut Laitinen ampui makuulta varapatruunoiden avustuksella kaikki alas, mutta pystypaikka osoittautui monelle hankalaksi ja Laitisenkin tuloksena kaksi sakkokierrosta. Suomi tuli vaihtoon 20 sijalla 2.47 kärkeä perässä.
– Aika huono suoritus oli kaiken kaikkiaan joka osa-alueella. Ei onnistunut ammunnassa eikä myöskään hiihtopuolella. Kaksi sakkokierrosta on auttamatta liikaa ja varapaukkuja sitä myötä tuli käytettyä myös liikaa. Aikaa meni ja aika kaukana ollaan.
Seppälä onnistui toisella osuudella ampumaan makuulta nollat suoraan lippaalta, mutta joutui pystypaikalla käyttämään kaksi varapatruunaa. Seppälä onnistui nostamaan Suomea muutaman sijan ja toi joukkueen toiseen vaihtoon sijalla 17 ja 3.48 kärkeä perässä.
– No se oli hyvä harjoitus. Makuu meni hyvin, pystyllä sitten kaksi varaa. Sen olisi voinut ampua paremmin ja ne varat nopeammin. Keli on haasteellinen ja varapanoksia joutuu muutkin käyttämään. Vaihteleva keli, joutui tekemään siirtoja kohdistuksessa.
Kolmannella osuudella Hiidensalo käytti kolme varapatruunaa: yhden makuupaikalla ja kaksi pystystä. Viimeiseen vaihtoon tultaessa Suomi oli 15:s ja viisi minuuttia kärjen takana.
– Makuu ihan ok, mutta pystyltä, no sain taulut alas, mutta eihän se helppoa se ampuminen tänäänkään ollut. Aika vaihteleva keli penkalla. Toki ei siinä kärkikahinoissa enää oltu. Olympiastartti niin vedettiin mitä irti lähtee, Hiidensalo kertasi.
Suomen ankkurina Harjula ampui makuupaikan lippaalta nollille, mutta pystyltä tuli kaksi sakkokierrosta. Suomi tuli lopulta maaliin 17:ntenä yli seitsemän minuuttia kärjen perässä.
– Pystyammuntaan asti oli homma hallinnassa. Makuulla jo huomasin, että sormet alkaa jäätyä, mutta pystyllä ei ollut enää tuntoa sormissa. Joka liipaisu oli vähän myöhässä. Tosi huono pysty.
Yhdistetyn suurmäen kilpailu tarjosi jännitettävää – Ilkka Herola ylitti maaliviivan parhaana suomalaisena
Mäkiosuuden jälkeen Ilkka Herola oli parhaana suomalaisena 25:s, Eero Hirvonen 26:s, Arttu Mäkiaho 28:s ja Perttu Reposen sijaan kisaan startannut Otto Niittykoski 37:s. Reposen kisa jäi flunssaoireiden vuoksi väliin ja Niittykoski nousi täydentämään suomalaisedustusta.
Koronakaranteenista juuri kisan alla vapautunut Norjan Jarl Magnus Riiber hyppäsi hirmuhypyn 142 metriä ja lähti hiihto-osuudelle 44 sekuntia ennen Viron Kristjan Ilvestä, joka niin ikään antoi positiivisen koronatestituloksen ennen kisoja.
Herolan ero kärkeen hiihto-osuuden alussa oli lähes kolme minuuttia.
Hiihto-osuudella riitti jännitystä; kärjessä startannut Riiber hiihti määrätyn reitin ohi, joutui kääntymään takaisin ja menetti näin yli puoli minuuttia johtoasemastaan. Ratkaisun hetkiä vaikutti tapahtuvan myös viiden kilometrin kohdalla, kun 1:27 minuutin takamatkalta matkaan lähtenyt Itävallan Johannes Lamparter kiri joukon kärkeen. Varsinainen jännitysnäytelmä todistettiin kuitenkin vasta loppusuoralla, kun mitalisijat ratkottiin hurjalla loppukirillä. Olympiavoiton nappasi lopulta Norjan Jørgen Graabak. Toiseksi sijoittui niin ikään norjalainen Jens Lurås Ofterbro, kolmanneksi Japanin Akito Watabe.
Ilkka Herola nosti tuttuun tapaan osakkeitaan hiihto-osuudella, mutta eroa kärkeen oli liikaa ja lopputuloksissa miehen sijoitus oli 16:s.
– Mäki oli aika heikko suoritus. Oli vaikea paikka, mutta ei ollut suorituskaan hyvä. Jos on kolme minuuttia kärkeen, niin silloin ei ole enää mitään tehtävissä. Tämmöisiäkin päiviä tulee.
Eero Hirvosen sijoitus lopputuloksissa oli 20:s.
– Aika heikkoa hiihto ollut. Uskoi, että alkaa olla kauden parhaassa kunnossa ja hyvä fiilis, mutta kun tulee tänne ja hiihtäminen on tuollaista, niin en tiedä, mitä pitäisi tehdä.
Arttu Mäkiaho 24:s ja Otto Niittykoski 37:s.
– Lähdin samaan aikaan liikkeelle Eeron kanssa, siinä oli hyvä porukka hiihtää. Ei ollut kylmä keli, mutta kylmää kyytiä oli tarjolla. Suht ehjä hiihto, vähän tuohon loppuun hyytyi stadionille. Aika oman tasoinen hiihto, mäessä jäätiin liikaa. Jos vertaa pariin kauteen, niin tämä kausi on ollut askel eteenpäin. Vaikka sijoitukset eivät ole vielä sitä mitä tavoittelee, niin huomaa että on mennyt eteenpäin, Mäkiaho kertoi.
– Oli hienoa päästä kilpailemaan olympialaisissa, mutta kyllä tietysti harmittaa, ettei ole kauden parhaaseen kuntoon päässyt, kun täällä ollaan. Hiihdossa korkea ilmanala ei sovi mulle oikeastaan vielä ollenkaan, on ollut vaikea reissu, totesi Niittykoski.
Artikkelikuva: Lehtikuva