Alppihiihdon pujottelussa kilpailevat keskiviikkona Riikka Honkanen, Erika Pykäläinen ja Rosa Pohjolainen.
Riikka Honkanen ja Erika Pykäläinen käynnistivät kilpailunsa maanantaina suurpujottelun 1. kierroksella, mutta molempien suoritus päättyi keskeytykseen.
Myös Rosa Pohjolaisen oli alun perin tarkoitus kilpailla sekä suurpujottelussa että pujottelussa, mutta Pohjolainen päätti osallistua vain pujotteluun.
– Koen, että tällä hetkellä on parempi, että keskityn vain pujotteluun, koska realistisesti mulla on hyvät saumat saada hyvä tulos pujottelussa, mutta ei niinkään suurpujottelussa. Punnitsin näitä ja totesin, että ehkä on parempi jättää suurpujottelu välistä, olympialaisissa ensimmäistä kertaa kilpaileva Pohjolainen kertoo.
Tavoitteiden osalta Pohjolaisella on sijoituksen osalta selvät sävelet.
– Kyllä mä TOP 15 olisin tyytyväinen, mutta samalla pitää muistaa, ettei kokemusta vielä ole kuitenkaan hirveän paljon, jolloin kaikki kisalaskut ovat aina vähän erilaisia. Ei saa niin tasaista suoritusta jokaiseen kisaan, mutta saa nähdä, mitä sieltä tulee.
Yhdistetyn kilpailut käynnistyvät
Keskiviikkoaamuna Suomen aikaa aloittavat Ilkka Herola, Eero Hirvonen, Arttu Mäkiaho ja Perttu Reponen yhdistetyn olympiaurakkansa normaalimäen kilpailulla.
Vaikka Ilkka Herolan matka hänen kolmansiin olympialaisiinsa ei ole sujunut täysin mutkitta, ovat tunnelmat käynnistyvistä kilpailuista hyvät. Seefeldin maailmancupin kilpailu toi Herolan mukaan tekemiseen jälleen varmuutta.
– Kauden päätapahtuma on edessä ja tätä varten on tehty vuosi hommia, niin kyllähän sitä intoa riittää lähteä kisaamaan. Hyvä, että pääsin tuon Seefeldin viikonlopun tuohon alle käymään. Pääsi taas tähän meininkiin kiinni, ettei tarvitse ihan kahden kuukauden tauolta tähän olympiahommaan lähteä. Resepti on selvillä, mitä haetaan ja toivotaan, että se osuu kisaan myös.
Myös Eero Hirvonen lähtee toisiin olympialaisiinsa luottavaisin mielin. Hirvonen kuvaa valmistautumisen sujuneen nappiin.
– Valmistautuminen on mennyt niin hyvin kuin mahdollista. Fiilis on ollut koko ajan sellainen, että kaikki on raiteillaan, eikä ole ollut semmoista oloa, että olisi jotakin pitänyt tehdä toisella tavalla. Valmistautumisen osalta kaikki on kunnossa ja fyysisen kunnon pitäisi olla sellainen kuin sen olympialaisissa pitäisi olla. Heti ekasta päivästä lähtien on lähtenyt kaikki hyvin käyntiin täällä, Hirvonen toteaa.
Arttu Mäkiaho komppaa Hirvosta.
– Ihan samanlaisia mietteitä kuin Eerolla. Tässä vaiheessa, kun katsoo taaksepäin viimeistä paria viikkoa, niin en lähtisi muuttamaan mitään. Saatiin Seefeldissä tosi hyvä treenipätkä ja laadukkaita harjoituksia alle. Ihan hyvät fiilikset nyt olla täällä olympialaisissa.
Yhdistetyn olympiajoukkueen nuorin, Perttu Reponen, on myös ensimmäistä kertaa mukana olympialaisissa. Hengityksen kanssa haasteita edeltävissä kilpailuissa kohdannut Reponen on kuitenkin odottavainen orastavia kilpailuja kohtaan.
– Nyt on vähän toimenpiteitä tehty ja katsotaan, jos niistä olisi apua ja saataisiin (hengitys)ongelmaan ratkaisu. käydään tekemässä vielä rauhallinen palauttava lenkki, niin eiköhän se sillä siitä. Tykkäsin mäestä ja oli ihan mukavaa kyllä hypätä. Hyvällä ilmeellä kohti seuraavia treenejä ja kisoja.
Suomalaiset Pekingissä 9.2.
4.15 Alppihiihto, N pujottelu, 1. kierros
7.45 Alppihiihto, N pujottelu, 2. kierros
10.00 Yhdistetty, normaalimäki, mäkiosuus
13.00 Yhdistetty, normaalimäki, hiihto-osuus