Emma Kanerva ja Greek Air onnistuivat kouluratsastuksen Grand Prix:ssä hienosti ja tekivät tuloksen 73.680 prosenttia. Kanerva oli tuloksella B-ryhmän kolmas.
– Greek on ollut tosi hyvä täällä koko ajan. Pirteä ja energinen. Kaikki osui nappiin. Matka ja valmistelut sujuivat hyvin, ja hevonen oli hyvässä kunnossa. Ajattelin, että suoritan rauhassa ja ajan kanssa. Näköjään se onnistui. Oli ihan mieletöntä, kun on tehnyt tuollaisen suorituksen, yleisö hurraa ja huomaa, että siellä on suomalaisia.
Tiistaina ja keskiviikkona kilpailtava Grand Prix on karsintakilpailu sekä joukkuekilpailuun että henkilökohtaiseen kilpailuun. Suomen koulujoukkueen muut ratsastajat Henri Ruoste ja Tiffanys Diamond sekä Joanna Robinson Glamouraline kilpailevat keskiviikkona 31.7.
– Nyt ei tarvitse enää itse jännittää, joten nyt jännitetään muita – se on varmasti kamalampaa. Se jännitys on pahempaa kuin oma jännitys. Nyt istutaan odottamaan ja tsempataan muita, Kanerva totesi.
Mattsson jäi alkueriin
200 metrin rintauinnin alkuerissä Matti Mattsson ui ajan 2.11,18 ja oli eränsä viides. Mattssonin aika riitti alkuerien tuloksissa sijalle 18, kun 16 parasta eteni illan välieriin.
– En tiedä, aika pyssyyn se jäi. Eka satanen lähti ihan hyvin ja sitten sen jälkeen se ei vaan liikkunut. Tämä ei todellakaan ollut sellainen tulos, missä kunnossa oltiin. On aikamoinen tutkiskelun paikka.
– Jonkin näköinen pieni nuha tuossa oli kolme päivää vaivannut, mutta en koe, että se olisi mitenkään radikaalisti vienyt tilannetta huonompaan suuntaan. Enkä tykkää selitellä asioita, ei kuulu tapoihin. Lopussa rupesi vähän painamaan, mutta en koe, että se olisi ollut se syy. Kyllä olen aika pettynyt, Mattsson summasi kilpailua.
Kilpailun jälkeen Mattssonille tehty koronatesti osoittautui positiiviseksi – asiasta on tiedotettu erikseen.
Antikainen ensimmäisen kilpailupäivän jälkeen trapissa sijalla 30
Pariisin olympialaisten ampumaurheilussa nähtiin suomalaisväriä yhden välipäivän jälkeen, kun Noora Antikainen aloitti kisaurakkansa naisten trapissa. Chateauroux´n ampumaurheilukeskuksessa ammuttiin ensimmäisen kilpailupäivän 75/125 kiekkoa. Keskiviikkona ammutaan peruskilpailun viimeiset 50 kiekkoa ja finaali, johon pääsee peruskisan kuusi parasta.
Noora Antikainen teki ensimmäisessä sarjassaan tuloksen 17 ja toisessa 23. Kun avauspäivän viimeisessä sarjassa meni rikki 22 kiekkoa, Antikainen jatkaa kilpailua sijalta 30 tuloksella 62.Naisten trapin kärjessä on kaikki avauspäivän kiekot rikkonut Espanjan Mar Molne Magrina.
Tekoniemelle tappio pudotusottelussa
Antti Tekoniemi kohtasi jousiammunnan ensimmäisessä pudotusottelussa Taiwanin Yu-Hsuan Tain. Taiwanilainen vei nimiinsä kolme ensimmäistä erää, ja voitti näin pudotusottelun yhteispistein 6–0 ja eteni jatkoon.
– Ammuttiin yhdeksän nuolta ja hävittiin. Olen ihan tyytyväinen ammuntaan, ainut mikä harmittaa on ekan sarjan vika nuoli, mikä meni kutoseen. Hyvän ja huonon laukauksen ero on kauhean pieni, ja se pikkasen venyi liian pitkäksi se suoritus, eikä lähtenyt sormista oikealla tavalla. Sen jälkeen vähän alkoi vetämään vasemmalle alas.
– Uskomaton kokemus päästä ampumaan tänne. Jokainen ottelu, jonka täällä voittaa on todella iso voitto. Vain toinen voi voittaa ja nyt meni näin päin. 18 vuotta olen ampunut tosissaan ja sinä aikana puoli miljoonaa nuolta. Sen se on vaatinut, että unelma toteutui. Ehdottomasti on kannattanut tavoitella unelmia. On tämä sellainen paikka, että ei voi sanoin kuvailla. On suoritus, että pääsee kisaamaan täällä. Se vaatii paljon töitä, että pääsee tänne. On tällä sellainen isompikin merkitys, että olen saanut valtavan määrän viestejä tutuilta ja tuntemattomiltakin. Se merkitys mitä urheilu antaa: sellaista yhteenkuuluvuuden tunnetta niin se on hieno juttu. Moni on ollut mun matkalla mukana 20 vuoden aikana, Tekoniemi summasi olympiakokemustaan.
Purjehduksessa dramaattisia käänteitä – Grönblom/Hokalle diskaus yhdeksännestä lähdöstä
Purjehduksen 49er FX –kilpailussa nähtiin dramaattisia käänteitä. Ronja Grönblom ja Veera Hokka nousivat lupaavasti kokonaiskilpailun neljänneksi, mutta lopulta kaksikon yhdeksäs lähtö diskattiin. Yhdysvallat nosti Suomea vastaan protestin, joka tiputti Grönblomin ja Hokan 11:sta.
– Oli aika vaihtelevat olosuhteet. Piti olla silmät tarkkana tuulen kanssa. Nautittiin kyllä siitä, että kulki vene kovempaa tänään. Muutama startti ei mennyt niin hyvin, mutta ajettiin kovaa ja taisteltiin kovaa loppuun asti, Hokka kommentoi suoritusta ennen protestia.
Jakob Eklundin kilpailu iQFOil-purjelautailussa jatkui tiistaina viidellä lähdöllä. Tiistain myötä Eklund on nyt kokonaiskilpailun 23:s. iQFOil-purjelautailu jatkuu keskiviikkona 31.7.
Kisojen viralliset sivut.
Aikataulu ja tulokset
Suomen urheilijaesittelyt suomeksi