Olympiakomitean nettisivut uudistuvat. Uudistuksessa on huomioitu vahvasti nettisivujen erilaiset käyttäjäryhmät sekä heidän tarpeensa. Lisäksi sivujen yleisilmettä on raikastettu ja modernisoitu.
Olympiakomitean viestinnän asiantuntija Piia Bergström kuvaa muutosta uudeksi startiksi. Nettisivujen halutaan jatkossa palvelevan yhä paremmin Olympiakomitean sidosryhmiä.
– Aiemmat nettisivumme ovat olleet hyvin organisaatiolähtöiset. Nyt olemme rakentaneet sivuston käyttäjiemme tarpeita kuunnellen. Haluamme, että nettisivulla vierailevat löytävät etsimänsä mahdollisimman vaivatta, Bergström kuvaa.
Uudistuksen tukena on hyödynnetty muun muassa sidosryhmäkyselyitä sekä muuta tutkimusdataa. Tulokset ovat osoittaneet, että käyttäjät ovat kokeneet puutteita muun muassa tiedon löydettävyydessä.
– Nyt kutakin kohderyhmää koskevat asiat on koottu yhteen paikkaan. Lisäksi mahdolliset lisämateriaalit ja taustoittavat artikkelit ovat tarjolla samalla sivulla. Kaikki mahdolliset ”umpikujat” on poistettu ja helpotettu näin nettisivukävijöidemme navigointia sivuillamme.
– Uusilla sivuilla saavutettavuus toteutuu aiempaa paremmin ja sivuista julkaistaan myös tiivistetyt kieliversiot ruotsiksi ja englanniksi, Bergström lisää.
Uudet nettisivut nostavat Olympiakomitean toiminnan laajuuden ja urheilijat näyttävästi esiin
Olympiakomitean uudet nettisivut tuovat nyt myös sekä urheilijat että seurat esiin täysin uudella tavalla. Nettisivuilla pääsee tutustumaan niin suomalaisiin olympiaurheilijoihin kuin Tähtiseuroihin.
– Uusilla sivuilla voi tutustua esimerkiksi olympiaurheilijoihin ja heidän meriitteihinsä. Samalla Tähtiseurat saavat oman paikkansa. Sivuiltamme löytyy jatkossa jokaisesta Tähtiseurasta lyhyt esittely sekä seuran yleistiedot. Tätä kautta pyrimme vahvistamaan sekä suomalaisen liikunnan että urheilun arvostusta, Bergström kertoo.
Samalla nettisivut nivovat Olympiakomitean eri palvelut ja sisällöt yhteen.
– Nettisivut ohjaavat aiempaa selkeämmin myös Suomi – toimintakykyinen maa ja kansa -konseptin sivulle sekä Suomisportiin. Näin saamme vahvistettua kaikkien sivustojemme yhteispeliä ja tuomme näkyvyyttä kaikille toiminnoillemme.
Digitoimisto Karhu Helsingin asiakkuusjohtaja Timo Salminen kuvaa sivustojen yhteispelin helpottavan myös käyttäjää. Olympiakomitean nettisivut toimivat ikään kuin kotipesänä, josta on helppo liikkua myös muille sivustoille.
– Lisäksi käyttäjäkokemusta on parannettu personoinnilla ja uudistetulla hakutoiminnolla. Uusilla sivuilla käyttäjät voivat personoida ajankohtaissisältöjä ja haku tarjoaa aiempaa osuvampia tuloksia nopeammin. Käyttäjät löytävät nyt entistä suoraviivaisemmin etsimiensä sisältöjen äärelle.
– Voisi summata, että käyttäjät ovat olleet pääroolissa uudistuksen jokaisessa vaiheessa. Uusi sivusto myös antaa lisää mahdollisuuksia nostaa ajankohtaisia sisältöjä ja teemoja esiin. Koska laadukkaita sisältöjä tuotetaan paljon, on tärkeää, että ne nousevat esiin näyttävästi ja monipuolisesti, Salminen summaa.