Tiimikisaa, tietoiskuja, keskinäistä sparrausta ja yhteisen arvopohjan rakentamista. Näistä elementeistä koostui olympia- ja paralympiajoukkueiden yhteinen startti kohti vuoden 2024 kisoja Pariisissa.
Noin sata olympia- ja paralympiakandidaattia ja lajien valmennusjohdon edustajaa kokoontui Pajulahteen keskustelemaan kansainvälisestä vaatimustasosta ja sparraamaan toistensa valmistautumista kohti Pariisia. Leirin avauksessa ääneen pääsivät mm. olympiavoittaja Satu Mäkelä-Nummela, paralympiamitalisti ja maailmanmestari Amanda Kotaja sekä Matti Mattssonin olympiapronssille valmentanut Eetu Karvonen.
Viidensiin olympialaisiinsa tähtäävä Satu Mäkelä-Nummela kertoi, että kipinä huippu-urheiluun on yhä vahva.
– Taas haetaan olympiapaikkaa tosimielellä. Paljon on muuttunut omankin uran varrella, mutta perustunne on yhä sama: urheilu on vaan niin kivaa ja intoa riittää pyrkiä kilpailemaan huipputasolla, moninkertainen arvokisamitalisti ja maailmanennätysnainen sanoi.
Ratakelaaja Amanda Kotaja kertoi puolestaan lähtevänsä Pariisiin tavoittelemaan urheilijan suurinta unelmaa.
– Viime paralympialaisista on hopeaa plakkarissa, ja vaikka maailmanmestaruuksia on tullut, niin kyllähän jokaisen urheilijan unelma on voittaa olympia- tai paralympiakultaa. On hienoa aloittaa matka kohti Pariisia olympia- ja paralympiaurheilijoiden yhteisellä leirillä, näistä keskusteluista saa intoa ja voimaa myös omaan tekemiseen.
Matti Mattssonin henkilökohtaisen valmentajan roolin lisäksi uinnin päävalmentajan tehtävää hoitava Eetu Karvonen korosti prosessin merkitystä ja omassa kuplassa elämistä kisojen lähestyessä.
– Viimeinen vuosi kohti kisoja on menossa ja oma kupla alkaa rakentumaan. Täytyy sulkea kaikki ylimääräinen pois ja uskoa omaan prosessiin. Tokion onnistuminen on analysoitu tarkoin ja sieltä on otettu parhaat käytänteet mukaan, mutta valmistautumiseen on myös tuotu sopivassa määrin uusia elementtejä, Karvonen sanoi.
Leirillä rakentui lintujen kisakylä
Leirin tiimikisassa muodostettiin joukkueita eri lajien urheilijoista, valmentajista ja taustahenkilöistä, ja kilpailtiin viidellä eri rastilla. Eniten suosiota keräsi yhteistyökumppani Starkin kanssa toteutettu lintujen kisakylä -tehtävärasti, jossa joukkueet rakensivat linnunpönttöjä Suomen Birdlifen ohjeiden mukaan ja maalasivat ne Suomen joukkueen ja Pariisin kisojen väreihin.
– Kymmenen Linnunpönttöä tullaan ensi keväänä asentamaan Lahden Radiomäelle eli sinne syntyy lintujen kisakylä. Kisakylän tarkkailijoina ja suojelijoina tulevat toimimaan päiväkoti Pääskynpesän lapset, rastia isännöinyt Starkin Tommi Welling kertoi.
Yhteistyöllä ja keskinäisellä sparrauksella kohti kisoja
Leirillä vieraillut Olympiakomitean puheenjohtaja Jan Vapaavuori lupasi urheilijoille täyden tuen valmistautumisessa kohti ensi vuoden arvokisoja.
– Haasteelliset ajat kansainvälisessä urheilussa ja politiikassa jatkuvat, mutta meidän tehtävämme on turvata suomalaisten huippu-urheilijoiden valmistautuminen Pariisiin.
Suomen olympiajoukkueen johtaja Leena Paavolainen kiteytti Suomen joukkueen hengen rakentuvan urheilijalähtöisesti ja yhdessä muodostettujen arvojen pohjalle.
– Olympia- ja paralympiajoukkueet kulkevat nimellä Pohjoisen tähdet. Pohjoisen tähdissä jokainen suoritus on yhtä arvokas, ja me kaikki olemme osa merkittävää jatkumoa suomalaisen urheilun ja yhteiskunnan historiassa. Meidän joukkueessamme ei niinkään ole sääntöjä, vaan yhteiset arvot ja toimintatavat, joihin kaikki joukkueen jäsenet sitoutuvat.
Leirin päätöspuheenvuorossa Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön johtaja Matti Heikkinen suuntasi viestinsä urheilijoille:
– Matkalla Pariisiin ei ole tärkeää olla parempi kuin muut, mutta on tärkeää olla joka päivä parempi kuin eilen. Perillä Pariisissa on sitten tilaisuus heittäytyä kilpailemaan omilla vahvuuksillaan ja tavoitella omia unelmiaan. Suomen joukkueessa jokainen hyötyy yhteistyöstä ja keskinäisestä sparrauksesta, jota tällä leirilläkin toteutettiin, Heikkinen summasi.
Pariisin olympialaiset kilpaillaan 26.7.-11.8.2024 ja Paralympialaisissa kisataan 28.8.-8.9.2024. Suomen joukkueen ensimmäiset valinnat tehdään tämän vuoden joulukuussa.
Suomen Olympiakomitean kisasivut
Artikkelin kuvat: Jesse Väänänen