Päivän ainoa suomalaislaji oli maastohiihdon miesten 50 kilometriä vapaalla hiihtotavalla. Vaikeiden sääolosuhteiden vuoksi kisa lyhennettiin 30 kilometriin. Suomalaisista kisaan starttasi kaksi miestä: Perttu Hyvärinen ja Remi Lindholm.
Venäjän olympiajoukkueen Alexander Bolshunov aloitti oman irtiottonsa, kun matkaa oli jäljellä maaliin vajaa neljä kilometriä. Bolshunovin meno säilyi vahvana loppuun asti, ja hän ylitti maaliviivan ensimmäisenä ja nappasi näin viidennen olympiamitalinsa Pekingissä. Toisena maaliviivan ylitti niin ikään Venäjän olympiajoukkueen Ivan Yakimushkin. Olympiapronssin kilpailusta kotiutti Norjan Simen Hegstad Krüger.
Suomalaisista Perttu Hyvärinen kiri kahdenkymmenen joukkoon 19:nneksi. Hyväristä matkan lyhentäminen ei liiemmin haitannut.
– Muutos sopi ihan hyvin. Keli ei lopulta ollut niin paha kuitenkin kuitenkaan. Yritin olla pikkuisen liian tuulen suojassa ja olin sitten liian perällä. Jostain syystä se letka katkesi. Harmittaa, ettei ollut vetomiehiä siihen kakkosporukkaan ja tuli oltua niin kaukana. Ihan ehyt veto kuitenkin tähän loppuun.
Remi Lindholm oli 28:s.
– Itseäni kyllä vähän harmitti, ettei kunnon kuninkuusmatkaa päästy hiihtämään, mutta en sitten tiedä näissä olosuhteissa, mikä oli oikea päätös. Pahin paikka ladulla oli ylhäällä. Siellä oli kuivaa uutta lunta ja suksi ei ihan parhaalla tavalla toiminut. Joutui taistelemaan, että pysyi letkan perässä. Kun tultiin stadionin lähelle, oli vähän jäisempää. Siellä mun suksi taas oli parempi kuin muiden.