Liikkumisen edistämisen ekosysteemi – siis mikä?

Ketkä kaikki edistävät liikkumista? Miten ja millaisilla summilla? Keiden toiminnalla näyttäisi olevan eniten potentiaalia vähiten liikkuvien aktivoimiseen? Liikkumisen edistämisen ekosysteemi antaa vastauksia näihin kysymyksiin.

Suomessa on koottu jo useita eri osa-alueiden ekosysteemikuvauksia, mutta laaja, yhteiskunnallisen tason liikkumisen edistämisen kokonaisuus on puuttunut. Toive laajemman kuvauksen tekemiselle syntyi Liikkujan polku -verkoston koordinaatioryhmässä. Siellä uskottiin kuvauksesta olevan apua toimijatahojen ja toimintamallien tunnistamiseen sekä toisaalta myös taloudellisten kokoluokkien hahmottamiseen.  

Liikkumisen edistämisen ekosysteemi on laaja. Yhteisenä päämääränä on toimintakykyinen maa ja kansa. Ekosysteemiin kuuluu eri aloilta useita toimijoita liikunnan ja urheilun toimijoiden lisäksi. Tehty kuvaus osoittaa, että esimerkiksi sote-puolella näyttäisi löytyvän paljon potentiaalia erityisesti todella vähän liikkuvien kohtaamiseen.  

 

Liian vähäisen liikkumisen ongelmaa ei kukaan pysty ratkaisemaan yksin! Jokaista toimijaa tarvitaan.
Liikkuminen tulee liittää yhteiskunnan rakenteisiin ja osaksi jokaisen Suomessa asuvan arkea.

Ekosysteemistä tukea organisaatioiden strategiatyöhön 

Ekosysteemikuvaus on kaikille avoin materiaali ja kaikki halukkaat voivat hyödyntää sitä vapaasti. Kuvausta voi käyttää oman strategisen työn tukena tai sen avulla voi pohtia erilaisia tulevaisuuskuvia: mihin olemme menossa ja minne painopisteet ovat siirtymässä?  

-Olympiakomiteassa liikkumisen edistämisen ekosysteemikuvaus on toiminut omien strategisten painopisteiden kirkastamisen työvälineenä. Se on auttanut meitä ymmärtämään isompia kokonaisuuksia ja vaikuttamisväyliä, kuvailee Ulla Nykänen Suomen Olympiakomitean Liike ja liikunnallinen elämäntapa -yksiköstä.

Liikkumisen edistämisen ekosysteemikuvaus esiteltiin tammikuun lopussa Liikkujan polku -verkoston tilaisuudessa. Monet osallistujista totesivat hyödyntävänsä työtä Nykäsen kuvailemalla tavalla: oman työkentän strategiseen hahmottamiseen, vaikuttavuuden fokusoimiseen, oman roolin peilaamiseen osana kokonaisuutta sekä esimerkiksi oman organisaation erityisosaamisen tunnistamiseen. Kuvauksen avulla uskottiin myös löytyvän uusia kumppaneita. 

-Erityisen tärkeää olisi saada liikuntakentän ulkopuoliset tahot huomaamaan, kuinka tärkeä heidän roolinsa liikkumisen edistäjinä on, painottaa Nykänen.

Yhteinen päämäärä: www.toimintakykyinensuomi.fi  

Ekosysteemille on tyypillistä, että jokaisen toimijan menestys riippuu koko ekosysteemin menestyksestä. Myös liikkumisen edistämisen ekosysteemissä on tärkeää saada kaikki toimijat puhaltamaan yhteen hiileen, tavoittelemaan yhteistä päämäärää ja tukemaan toistensa onnistumista – vain silloin kaikki voivat onnistua.  

– Mitä useampi Suomessa asuva liikkuu riittävästi, sitä enemmän työpaikoille löytyy työkykyisiä työntekijöitä, liikunnalliseen harrastustoimintaan tulijoita ja rahaa yhteiskuntamme kehittämiseen. Nykyisin yhteisiä varojamme valuu valtava määrä liian vähäisestä liikkumisesta aiheutuviin kuluihin, Nykänen harmittelee.

Ekosysteemin ja sen työn vahvistamiseksi on luotu Suomitoimintakykyinen maa ja kansa -konsepti. Sen avulla kaikki jo olemassa oleva sekä vasta innovointivaiheessa oleva liikkumisen edistäminen halutaan tuoda näkyville yhteisen tunnuksen avulla. Vahvistamalla toistemme valintoja ja tuomalla esille kaikki erilaiset tavat, tarinat ja onnistumiset liikkumisen edistämisestä, voimme korostaa liikkumista ja sen tärkeyttä myös yhteiskunnallisessa keskustelussa.  

Tuo esille omat liikuttavat tekosi 

Liikkumisen edistämisen ekosysteemi ulottuu yhteiskunnan jokaiselle eri alueelle. Nyt on aika nostaa liikkumisen tärkeys yhdessä esille ja kannustaa muutkin mukaan.  

Lue lisää, ilmoittaudu mukaan ja tuo näkyville oma lupauksesi toimintakykyisemmän Suomen puolesta osoitteessa www.toimintakykyinensuomi.fi 

Someta lupauksia myös 10.5., kun juhlistamme Unelmien liikuntapäivää. Käytä tunnuksia #unelmienliikuntapäivä, #LupausSuomelle / #LöftetillFinland.  

 

Lue lisää 

Tutustu liikkumisen edistämisen ekosysteemityöhön Olympiakomitean verkkosivuilla. Työtä päivitetään jatkuvasti, joten otathan käyttöön aina viimeisimmän version. Ekosysteemikuvausta päivitetään verkoston kanssa yhdessä – toivomme mahdollisimman tarkkoja vinkkejä päivitystarpeista osoitteeseen ulla.nykanen(at)olympiakomitea.fi.   

Kiitokset kaikille työtä sparranneille ja kommentoineille.

Tervetuloa mukaan Liikkujan polku -verkostoon. Olemme kaikille avoin verkosto, johon on helppo liittyä. Voit tilata uutiskirjeen samalla, kun ilmoittaudut verkoston jäseneksi. Uutiskirje on koko verkoston yhteinen, joten voit ilmoittaa siellä myös omia ajankohtaisia asioita.  

Lisää sisältöä tähän juttuun liittyvistä aiheista