Ladulla kahden mitalin huikea suomalaispäivä – leijonat hoiteli avausvastustajansa

Kerttu Niskanen on ottanut hopeaa ja Krista Pärmäkoski pronssia Pekingin olympialaisissa naisten 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailussa. Kultamitalin vei vain 0,4 sekunnin erolla Norjan Therese Johaug.  

Kolmansissa olympialaisissaan hiihtävälle Niskaselle mitali on olympiatasolla ensimmäinen henkilökohtainen mitali. Sotšin olympialaisista tuliaisina oli kaksi viestihopeaa.     

– On unelmien täyttymys saada vihdoin ja viimein se henkilökohtainen olympiamitali. Täytyy olla ylpeä itsestään, voitosta taistelin ihan loppuun asti, ei Therese tänään helpolla päässyt. Kaikkeni annoin tuonne ladulle ja lähellä oli voittokin, mutta kyllä tähän hopeaan pitää olla tyytyväinen. Taktiikka tähän päivään oli, että lähden taistelemaan mitalista ja aloitan myös ihan reippaasti, yritän hiihtää koko matkan pahaa olon tunnetta vastaan. En halua enkä jaksa jossitella, missä kohtaa hiihdin liian kovaa tai liian hiljaa. Kyllä kaikkeni tänään tein.  

Suomen naiset onnistuivat hyvin myös joukkueena ja kahden suomalaisnaisen nouseminen podiumille saa Niskasen hymyilemään.  

– Tuntui hyvältä myös Kristan pääsy podiumille. Kerran on maailmancupissa Holmenkollenilla pystytty tuo sama tekemään, ja haave on ollut, että vielä se uusitaan, ja kun se pystyttiin tekemään olympialaisissa, niin sehän oli unelmien täyttymys meille molemmille.  

Kultamitalin lisäksi myös pronssi ratkesi sekuntitaistelussa, mutta siinä kymmenykset kääntyivät Krista Pärmäkosken eduksi 0,1 sekuntia Venäjän Natalia Nepryaevaa vastaan.  

– Onhan tämä ihan mieletöntä. Minä ja Kepa lähdettiin kovaa liikkeelle, oltiin jopa Thereseä edellä. Ehkä itselle se oli aavistuksen kova, ja pyrin rauhoittamaan sitten. Vastatuuli teki sen, että kisasta tuli tosi kova ja raskas. Puskin kyllä ihan viimeiseen asti, kaikki metrit tuossa lopussa vain taistelin ja hyvä, että pääsin maaliviivan yli. Keskityin vain siihen, että venytän tarpeeksi pitkästi, että se on riittävä. Siihen sitten kumoon ja lopputulos oli onneksi näin, että kymmenykset kääntyivät mun kamppailussa eduksi, mutta harmittaa totta kai Kertun puolesta. Se oli niin lähellä, että hän olisi voittanut. Mutta uskon, että kun päästään palkintojen jakoon, niin siellä nähdään kaksi onnellista suomalaista. Vuosi on taas tehty kovasti töitä ja nyt se tuotti tulosta. Tiesin, että olen hyvässä kunnossa ja skiathlonissa se ei ehkä vielä ihan näkynyt, mutta hienoa, että nyt se sitten palkittiin, kommentoi tyytyväinen pronssimitalisti.  

Neljänsissä olympialaisissaan kisaavalle Pärmäkoskelle mitali on olympiatasolla jo viides, aikaisemmista kisoista tuomisina on ollut kolme henkilökohtaista olympiamitalia Peyongchangista ja näiden lisäksi viestihopea Sotšin olympialaisista 2014.  

Mitalillaan Pärmäkoski nousee suomalaisurheilijoiden joukkoon, jotka ovat ottaneen mitalin kolmista perättäisistä olympialaisista.   

Edellisen kerran kaksi suomalaista maastohiihtäjää on ottanut mitalin samasta kilpailusta Sarajevossa 1984. Silloin Aki Karvonen hopeaa ja Harri Kirvesniemi pronssia 15 kilometriltä.  

Suomalaispäivää täydensivät Johanna Matintalo 14:nnella ja Anne Kyllönen 16:nnella sijalla.   

Leijonien pelit käyntiin voitokkaasti – Suomi kaatoi Slovakian 6–2 

Leijonien olympiamatka alkoi menestyksekkäästi. Slovakia taipui lukemin 6–2 ja Leijonat nappasi näin alkulohkon ensimmäisen voiton.  

Ottelun ensimmäinen erä alkoi vauhdilla. Slovakian Juraj Slafkovsky laukoi ottelun ensimmäisen maalin, kun erää oli pelattu viisi minuuttia. Ottelun edetessä Leijonien otteet kuitenkin varmistuivat ja joukkueen syntymäpäiväsankari Sakari Manninen tasoitti tilanteen 1–1 iskemällä kiekon Slovakian verkkoon. Vahva vire jatkui, kun Harri Pesonen saattoi maalillaan pelin 2–1. Viime minuuteilla Suomen karkumatka kasvoi 3–1 Miro Aaltosen maalilla.  

Manninen avasi jälleen toisen erän maalipelin Suomen osalta ja johdatti Leijonat erän puolivälissä 4–1 johtoon. Myös Slovakia pääsi jälleen peliin mukaan, kun avausmaalin tehnyt Slafkovsky kuroi Suomen kaulan 4–2.   

Kolmannessa erässä Mannisen juhlapäivä jatkui edelleen, kun hän iski kolmannen maalinsa ja vei Suomen 5–2 johtoon. Myös Aaltosen vire oli huipussaan; Aaltosen toinen maali viimeisteli ottelun lukemiin 6–2.  

Kolmekymppisiään kaukalossa viettänyt Manninen oli tyytyväinen pelin lopputulemaan.   

– Kiva, kun ensimmäinen peli on pelattu. Sai keuhkoja käyntiin ja jalkoja auki. Kuusi maalia ja alivoima oli hyvää. Paljon vielä parannettavaa ja tullaan parantamaan vielä. Tietenkin syntymäpäivä toi vähän latausta, mutta en sitä sen kummemmin ajatellut, Manninen summasi ottelun jälkeen.   

Myös Aaltonen oli tyytyväinen otteluun.  

– Kiva oli pelata pitkästä aikaa. Kuusi maalia tehtiin niin siitä on hyvä aloittaa. Slovakia oli vahva alussa ja me ei oltu ihan hereillä. Kaikilla pitkä tauko ollut peleistä – onneksi pystyttiin parantamaan. Se on hyvän joukkueen merkki. Onnistumiset ruokkii itseluottamusta ja ylivoimaakin kun pelaa, niin niitä tehoja vaaditaankin.  

Päävalmentaja Jukka Jalosen mukaan joukkueen pelistä löytyi paljon hyvää.   

– Erinomainen tulos. Oltiin tehokkaita ja erittäin hyviä erikoistilanteissa. Ehkä sellainen pieni jännitys näkyi vähän tänään. Parannetaan pikkuhiljaa. Voitto aina lämmittää mieltä. On kivempi jatkaa asioiden korjaamista.