Suomalaisjuhlat Zhangjiakoun laduilla jatkuivat, kun Iivo Niskanen hiihti voittoon miesten 15 kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailussa.
Kilpailu eteni alusta saakka Niskasen vahvassa komennossa ja hän lisäsi johtoaan takana tuleviin jokaisella väliaikapisteellä. Lopussa eroa toiseksi tulleeseen Venäjän Alexander Bolshunoviin oli jo 23 sekuntia. Hyvän nousun toisella kierroksella tehnyt Norjan Johannes Kläbo kiri kisassa kolmanneksi 37 sekuntia voittajasta jääneenä.
– Tiesin, että olen kunnossa. Olen periaatteessa antanut kaksi vuotta tälle projektille, elänyt neljän seinän sisällä ja tehnyt kaikkeni sen eteen, että pystyn tänään voittamaan. Jonkunlaista painetta tottakai koin, ja pitkästä aikaa oli sellaista, että piti kaivaa tai hallita sitä latausta, ja keskittyä ja tehdä täydellinen suoritus ja se onnistui. Olen erittäin tyytyväinen, että pystyin voittamaan tänään, kertoi Niskanen.
Hienoa suomalaispäivää täydensi Perttu Hyvärinen upealla kuudennella sijallaan.
– Tämä oli minulle tosi tärkeä kisa ja onnistuminen uralla. Tämä on hienoja hetkiä uralla ja oli hieno Suomi-päivä. Tottakai eniten lämmittää Iivon kultamitali, mutta omakin suoritus oli hieno. Haluan kiittää huoltoryhmää ja omaa henkilökohtaista huoltomiestä, joka on nyt neljä vuotta ollut mukana tässä touhussa. Aivan huikeata, pitkäjänteistä työtä ja tällä tavalla se sitten palkitaan.
Ristomatti Hakola oli kisassa 28:s ja Remi Lindholm 45:s.
Antti Aalto suurmäen karsinnan 7:s
Antti Aalto on löytänyt loistavan hyppyvireen ja esitti jälleen hyviä otteita olympia-areenalla. Suurmäen karsintakisassa Aalto leiskautti 126,5 metriä ja päätyi lopputuloksissa sijalle 7.
– Karsintahypyssä vauhtimäen asento pysyi paremmin paikoillaan kuin noissa muissa hypyissä. Koekierros oli vielä vähän haastava, mutta tiesin, miten sitä lähteä korjaamaan, niin sain petrattua karsintaan paremman suorituksen. Koitan poimia ne hyvät asiat niistä paremmista hypyistä ja lähteä niillä huomista kohti.
Mari Eder ampumahiihdon pikakilpailun paras suomalainen
Mari Eder sijoittui ampumahiihdon pikakilpailussa parhaana suomalaisena sijalle 28. Eder ampui vakuuttavasti nollat ensimmäiseltä ammuntapaikalta, mutta lopulta kohtaloksi koituivat pystypaikan kaksi ohilaukausta.
– Oli kohtuu vaikeaa, kun tuuli muuttui kohdistuksesta. Makuuammunnan osumista olen tosi ylpeä, että uskalsin niistä tehdä tarpeeksi isot siirrot. Pystystä oli ihan todella pieniä virheitä ja ottaa päähän ihan tajuttomasti. Usein on tullut sakkoja, mutta tänään se ei ollut hallitsematon ja harmittaa kyllä. Sunnuntaina lähdetään taistelemaan ja nousemaan sijoja.
Suvi Minkkinen oli kilpailun 52:s. Minkkisen olympiamatkaa ehti vaivata flunssa, jonka vuoksi hän ei startannut naisten normaalimatkan kilpailuun.
– Itseluottamus ei ollut sen jälkeen katossa ja pieni flunssakin tuossa. Vähän tunnustellen hiihto, makuulla tein hyvän siirrot ja pystyllä yksi lipsahti. Ei oikein voinut muuta kuin luottaa siihen, että oma fiilis matkavauhdista on oikea. Makuulla tein hyvät siirrot, pystyllä yksi lipsahti. Takaa-ajopaikka tuli ja se oli tärkeä. Olen iloinen siitä, että pääsen siellä uudelleen yrittämään.
Myös Erika Jänkä pääsi avaamaan kilpailunsa. Ammunnat onnistuivat; Jänkä ampui kummaltakin ammuntapaikalta nollat ja oli kisan 73:s. Hiihtoon Jänkä ei kuitenkaan ollut tyytyväinen.
– Totta kai sitä haluaisi olla superiloinen, tai toisaalta olenkin, että tänne pääsin ja sain nollat, mutta en nyt ihan noin huonoa hiihtoa odottanut itseltäni. Harmittaa tosi paljon, etten pystynyt sen nollan jälkeen hiihtämään yhtään paremmin. Kaikki fokus nyt viestiin ja lupaan olla siellä sitten parhaimmillani.
Nastassia Kinnunen oli kilpailun 75:s. Kinnunen kuvasi hiihdon tuntuneen raskaalta läpi kilpailun.
– Hiihto tuntui tosi raskaalta. Kun hiihto väsyttää, ammunnan keskittäminen ei ole parasta. Raskas matka, Kinnunen summasi.
Suomi kaatoi Latvian 3–1
Suomi kohtasi toisessa alkulohkon ottelussaan Latvian. Ensimmäinen erä oli tasaista vääntöä ja erän ainoaksi tilastomerkinnäksi jäi Mikko Lehtosen ottama jäähy. Toisen erän lopussa Suomi avasi maalitilinsä Valtteri Kemiläisen maalilla ajassa 37:59.
Kolmannen erän alussa Latvia tasoitti pelin ylivoimalla 1–1:een Sami Vatasen istuessa kaksiminuuttista estämisestä. Suomi nousi jälleen maalin johtoon Leo Komarovin osuessa vajaat kuusi minuuttia ennen pelin loppua. Marko Anttila laukoi lukemat vielä 3–1:een kolmannen erän lopussa. Maaliin johtanut tilanne tarkastettiin videolta Latvian haastosta, mutta videotarkastuksessa ei todettu maalivahdin häirintää, ja Latvia sai tilanteesta rangaistuksen pelin viivyttämisestä.
– Tiedettiin kyllä mitä tulee vastaan, niitten kanssa saa vääntää. Isoja äijiä, jotka painii kovaa, se näkyi tuossa. Ehkä meillä oli vähän vaisu alku peliin, se saa olla noissa peleissä kyllä parempi. Muuten mun mielestä oltiin kärsivällisiä ja ansaittiin voitto kuitenkin, kertoi Anttila, joka pelasi ensimmäisen pelinsä leijona-paidassa koronaeristyksensä jälkeen.
Leijonien päävalmentaja Jukka Jalosen mukaan Latvia pelasti vahvasti ottelun alussa, mutta Suomi sai pelin hyvin hallintaan ottelun edetessä.
– Kärsivällisyyttä löytyi onneksi meiltä. Osittain sen ansiosta myös voitimme. Ottelun alkupuolella oli vaikeuksia. Latvian joukkue oli todella vahva etenkin ottelun alussa. Onneksi hoidettiin se. Ei päästetty maalia siinä ja saatiin peli hyvin hallintaan. Aika paljon pelattiin monessa suhteessa kuin eilen, mutta tänään emme vain saaneet maaleja.