
Huippu-urheilun viikkokatsaus 12/2025
Saga Vanninen ei tarvinnut maailmanmestaruuteen yhtä kovaa sarjaa kuin hän teki EM-kisoissa kaksi viikkoa sitten. Jasmi Joensuu juhli toisena suomalaisnaisena sprinttihiihdon maailmancupin kokonaisvoittoa. Freestylen MM-kisojen avausviikko toi Suomeen kaksi pistesijaa. Huuhkajat avasi MM-karsinnat voitolla.
Talviolympialajit
Alppihiihto
Kukaan suomalainen mies ei ole laskenut syöksyn maailmancup-finaalissa ennen Elian Lehtoa – eikä Elian Lehtokaan ole tätä tehnyt, vaikka paikka finaaliin avautui toisella perättäisellä kaudella, koska viime vuoden tapaan syöksyn finaali Yhdysvaltain Sun Valleyssä peruttiin. Maailmancupin pisteissä Lehto oli syöksyssä 22:s ja super-G:ssä 39:s.
Eurooppa-cupin finaaliviikko Norjassa toi hyviä suomalaissijoituksia. Jesper Pohjolainen laski pujotteluissa sijat 6, 5 ja 8 ja sinetöi kokonaiscupin kolmannen sijan. Erika Pykäläinen laski puolestaan suurpujotteluissa sijat 19, 4 ja 12 ja oli kokonaiscupissa kuudes. Enimmäkseen pujottelun maailmancupiin keskittynyt Eduard Hallberg laski suurpujottelun Eurooppa-cupin finaalissa kymmenenneksi. Tällä viikolla paketoidaan tekniikkalajien maailmancup-kausi, mutta suomalaisia ei ole mukana, sillä Eduard Hallberg oli pujottelucupissa 36:s.
Ampumahiihto
Suvi Minkkinen päätti läpimurtokautensa maailman eliittiin Norjan Oslossa hienoon viikkoon: pikamatkalla kolmas, takaa-ajossa kahdeksas ja yhteislähdössä kymmenes. Maailmancupin kokonaispisteissä Minkkisen pisteet riittivät seitsemänteen sijaan. Miehissä Tero Seppälä otti Holmenkollenilta sijoitussarjan 20-20-21 ja oli parhaana suomalaisena kokonaiscupissa 27:s. Takaa-ajossa Jimi Klemettinen otti ensimmäiset maailmancupin pisteensä sijoituttuaan 34:nneksi kymmenyksen edellä Arttu Heikkistä. Maacupissa sekä Suomen miehet että naiset sijoittuivat kymmenenneksi.
Freeski
Anni Kärävä oli seitsemäs slopestylen MM-finaaliossa Sveitsin Engadinissa. Miehissä finaaliin selviytyi Elias Syrjä, joka taituroi 15:nneksi. Tällä viikolla MM-mitaleista lasketaan vielä lähtökohtaisesti vahvemmassa suomalaislajissa big airissa.
Freestyle, kumparelasku
Severi Vierelä oli paras suomalainen Engadinin MM-kisoissa Sveitsissä sekä kumpareissa että parikumpareissa. Kumpareissa Vierelä selvitti tiensä finaaliin, jossa keskeytys suisti hänet kahdeksannelle sijalle. Parikumpareissa tie tyssäsi neljännesvälierissä ja sijoitus oli 13:s. Kumpareissa finaalin ensimmäiselle kierrokselle ylsi myös Akseli Ahvenainen, joka oli 19:s.
Lumilautailu
Rene Rinnekangas ylsi slopestylen MM-finaaliin Sveitsin Engadinissa ja sijoittui 11:nneksi. Nuorisokaartista Ville Jukola oli 20:s ja Erik Jurmu 30:s, naisissa Eveliina Taka 29:s. Tällä viikolla MM-mitaleista lasketaan vielä big airissa.
Maastohiihto
Maailmancupin päätösviikon suomalaisnimi oli Jasmi Joensuu, joka varmisti sprintticupin kokonaisvoiton jo Tallinnassa keskiviikkona kuutossijallaan. Salpausselän kisoissa tuli vielä kahdeksas sija. Jasmin Kähärä ylsi Salpausselällä finaaliin ja sijoittui kuudenneksi. Sama oli sijoitus myös Kerttu Niskasella cupin päättäneessä 50 kilometrin kilpailussa perinteisellä. Välissä Joensuu ja Kähärä olivat yhdeksänsiä parisprintissä.
Miesten puolella päätösviikon paras sijoitus tuli parisprintistä, kun Joni Mäki ja Lauri Vuorinen olivat viidensiä. Loppukaudella sairastellut Iivo Niskanen oli 50 kilometrillä kuudes. Sprintissä Emil Liekari oli parhaana suomalaisena kahdeksas.
Joensuun sprintticupin voiton ohellakin parhaat kokonaissijoitukset tulivat naisista, sillä Kerttu Niskanen oli kokonaiscupissa kolmas ja distanssimatkoilla neljäs. Joensuun potku riitti kokonaiscupissa yhdeksänteen sijaan. Miehissä Iivo Niskanen oli distanssimatkoilla seitsemäs ja kokonaiscupissa 16:s. Sprintticupissa Lauri Vuorinen oli kahdeksas. Kaikkiaan maailmancupin pisteille ylsi 26 suomalaisnaista ja 24 -miestä. Maacupissa Suomi oli neljäs sekä miehissä että naisissa.
Mäkihyppy
Antti Aalto jatkoi hyvää kevätvirettään hyppäämällä 11:nneksi Lahden suurmäestä lauantaina. Maailmancupin pisteille ylsi myös Tomas Kuisma, jolle 30. sija toi uran ensimmäisen maailmancup-pisteen. Sunnuntain parikilpailussa Kasperi Valto ja Aalto olivat kuudensia.
Naisten maailmancup päättyi Salpausselälle, jossa Jenny Rautionaho otti parhaana suomalaisena sijat 18 ja 23. Kokonaispisteissä Rautionaho oli 21:s ja Julia Kykkänen 31:s. Miesten maailmancup paketoidaan tällä viikolla Planican lentomäessä Sloveniassa.
Taitoluistelu
Kansainvälinen kilpailukausi huipentuu tällä viikolla Yhdysvalloissa luisteltaviin MM-kisoihin, jossa on jaossa myös valtaosa Milano-Cortinan olympiapaikoista.
Yhdistetty
Loppukaudesta hienoon vetoon päässyt Ilkka Herola otti maailmancupin päätösviikonloppuna Lahdessa gundersen-kilpailuista sijat 2 ja 4. Tulokset siivittivät Herolan uran parhaaseen kokonaissijoitukseen, viidenneksi. Otto Niittykoski oli Salpausselällä 21:s ja 17:s ja ylsi yhteispisteissä toiseksi parhaaseen suomalaissijoitukseen (35:s). Perjantain kilpailussa Herman Happonen otti uransa parhaan maailmancup-sijoituksen, kun hän oli 27:s.
Kesäolympialajit
Beach volley
Niina Ahtiainen ja Taru Lahti-Liukkonen avasivat kautensa maailmankiertueen haastajatasolla Meksikossa, jossa tuloksena oli kaksi tappiota ja 25. sija. Tällä viikolla kaksikko pelaa eliittitasolla samassa maassa.
Golf
Sami Välimäki pelasi 36:nneksi PGA-kiertueella Floridassa. Miesten Euroopan kiertue jatkui Singaporessa, jossa Oliver Lindell oli 28:s ja Tapio Pulkkanen 36:s. Naisten Euroopan kiertuetta pelattiin Australiassa, jossa Noora Komulainen sijoittui 22:nneksi, Ursula Wikström 58:nneksi ja Sanna Nuutinen jäi cutiin. Tällä viikolla Välimäki pelaa Houstonissa, Lindell ja Pulkkanen Intiassa.
Miekkailu
Marokon Marrakechissa otellaan tällä viikolla kalvan maailmancupia.
Purjehdus
Kansainvälisen purjehdusliiton uusi grand prix -sarja käynnistyy tällä ja ensi viikolla Palma de Mallorcalla.
Pyöräily
Anniina Ahtosalo ajoi keskiviikkona 1.Pro-tason maantieajossa Belgiassa 53:nneksi. Tällä viikolla ajetaan naisten maailmankiertueella pari klassikkomaantieajoa Belgiassa.
Ratsastus
Suomen kouluratsastusjoukkueen Pariisin olympialaisista saavuttama kahdeksas sija kohentui seitsemänneksi, kun Belgian joukkueen yhden ratsastajan tulos hylättiin.
Squash
Emilia Soini eteni toiselle kierrokselle maailmankiertueella Saksan Hampurissa, kunnes maailmanlistan kasi, Englannin Georgina Kennedy pudotti Soinin jatkosta. Tällä viikolla Soini pelaa Espanjan Madridissa.
Sulkapallo
Joakim Oldorff eteni EM-kisojen kenraaliharjoituksessaan finaaliin international challenge -tason turnauksessa Puolassa, mutta taipui finaalissa Ranskan Arnaud Merklelle (ranking-61). Kalle Koljonen luovutti avauskierroksella.
Tennis
Hiljalleen siirtymää juniorisarjoista yleiseen sarjaan tekevä Oskari Paldanius pelasi täyden viikon ITF-kiertueen M15-tasolla Egyptissä: nelinpelissä tuli toinen perättäinen turnausvoitto ja kaksinpelissä finaalitappio. Kovin päänahka kaksinpelissä löytyi ATP-rankingin sijalta 237. Linus Lagerbohm pelasi puolestaan J300-tason junioriturnauksessa Espanjassa yltäen toiselle kierrokselle kaksinpelissä ja välieriin nelinpelissä. Laura Hietaranta taipui kaksinpelin toisella kierroksella ITF-kiertueen W15-tasolla Ranskassa. Otto Virtanen taipui karsinta-avauksessaan ATP1000 masters -turnauksessa Yhdysvaltain Miamissa. Harri Heliövaara on edennyt turnauksen nelinpelissä toiselle kierrokselle ja peliviikolle.
Yleisurheilu
Saga Vanninen jäi 101 pistettä kaksi viikkoa sitten EM-kisoissa ottelemastaan SE-sarjasta, mutta se ei estänyt häntä ottamasta viisiottelun EM-kullan jatkoksi myös hallimaailmanmestaruutta Kiinassa. Vannisen pisteet olivat 4821. Jessica Kähärä hyppäsi pituuden MM-finaalissa yhdeksänneksi tuloksella 644. Elina Lampela oli seipään finaalissa 12:s tuloksella 430. Lotta Harala ylsi 60 metrin aidoissa välieriin, jossa aika 8,10 riitti aikavertailussa 14. sijaan. Eino Vuori karsiutui 60 metrillä alkuerissä.
Jerry Jokinen käveli Slovakian Dudincessa lauantaina 20 kilometriä ennätysaikaansa 1.23.56 ja oli viides. Jaakko Määttänen oli 11:s ajalla 1.33.34. Naisissa Enni Nurmi sijoittui 13:nneksi ajalla 1.40.24. Alle 20-vuotiaissa Ella Rautawaara oli kympillä neljäs ajalla 48.48.
Joukkuepelit
Futsal
Naisten maajoukkue pääsi 17 sekunnin päähän MM-lopputurnauksesta MM-karsintojen elite roundilla Ranskassa. Espanjalle kärsitty tappio 0-4 ja Ranskasta otettu voitto 2-1 panivat Suomen asemaan, jossa voitto Puolasta oli tiennyt MM-paikkaa. Suomi johtikin ottelua, mutta 17 sekuntia ennen loppua Puola tasoitti 2-2:een ja nappasi MM-paikan Suomen nenän edestä.
Jalkapallo
Huuhkajat avasi MM-karsinnat perjantaina 1–0-vierasvoitolla Maltasta. Maanantaina vastassa on Liettua vieraissa.
Paralympialajit
Alppihiihto
Nette Kiviranta laski maailmancup-kauden päätöskilpailussa Sveitsin Veysonnaz’ssa kelkkalaskijoiden luokassa suurpujottelussa sijat 4, 4 ja 5. Maailmancupin kokonaiskilpailussa tuli kolmas sija. Alkuviikolla kilpaillaan vielä kahdesti pujottelussa.
Ei-olympialajit
Hiihtosuunnistus
Suomi saavutti seitsemän mitalia EM-kotikisoista Posiolta. Jättipotti tuli miesten keskimatkalta, kun Aapo Viippola voitti kultaa, Eevert Toivonen hopeaa ja kisojen mitalirohmu Niklas Ekström pronssia. Ekström voitti Euroopan mestaruuden sprintissä ja otti hopeaa sekä massalähdöstä että sprinttiviestistä Amanda Yli-Futkan kanssa. Yli-Futka otti myös pronssia sprintistä. EM-kisat päättivät myös maailmancup-kauden; kokonaispisteissä Ekström oli kolmas, Viippola neljäs ja Yli-Futka naisissa kuudes.
Keilailu
Ainoana suomalaisena World Series of Bowlingin finaaliviikolle Yhdysvalloissa selviytynyt Tomas Käyhkö taipui 16:nneksi chameleon championshipissä. Tällä viikolla PBA-kiertueella pelataan USBC Masters Michiganissa.
Ralli
Sami Pajari ajoi neljänneksi kauden kolmannessa MM-rallissa, Safari-rallissa Keniassa. Läpi viikonlopun kärkitaistelussa ollut Kalle Rovanperä joutui keskeyttämään teknisen vian vuoksi päätöspäivänä.
Triathlon
Maaliskuun alussa puolimatkan Australiassa voittanut Henrik Goesch sijoittui 11:nneksi Australian Geelongissa sunnuntaina. Goesch käytti matkaan aikaa 3.41.32.
Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön tuottamassa laajassa suomalaisen huippu-urheilun viikkokatsauksessa poimitaan normaalioloissa menneen ja tulevan viikon merkittävimmät kansainväliset tapahtumat olympialajeista, ei-olympialajeista, paralympialajeista sekä joukkuepeleistä omana kokonaisuutenaan, vaikka ne suureksi osaksi olympialajeja ovatkin.