Pariisin kesäolympialaisten avajaiset järjestetään perjantaina 26.7. Avajaisista tulee monella tavoin aiemmasta poikkeavat, sillä joukkueet eivät perinteiseen tapaan marssi stadionille, vaan avajaiskulkue matkaa jokiveneillä Seineä pitkin. Jokaiselle maalle on nimetty avajaisiin kaksi lipunkantajaa. Suomen lippua kantavat MM- ja EM-mitalistit, haulikkoampuja Eetu Kallioinen ja purjehtija Sinem Kurtbay.
– Suomen lipun kantaminen olympialaisten avajaisissa on urheilijoiden keskuudessa arvostettu tehtävä, jolla on pitkä traditio. Halusimme valita tehtävään urheilijat, joilla on jo näyttöjä kansainvälisestä menestyksestä ja kokemusta olympialaisista, Suomen joukkueen johtaja Leena Paavolainen sanoo.
Paavolaisen mukaan Suomen joukkueen sisällä vallitsee levollinen mieliala ja hyvä ilmapiiri.
– Kisat ovat pitkästä aikaa Euroopassa, ja olemme pystyneet valmistautumaan hyvin. Olemme rakentaneet urheilijoille Suomi-henkisen kodin ja laadukkaat olosuhteet urheilijoiden kisakylään. Joukkueen sisällä on levollinen mieliala ja olemme valmiit kisoihin, Paavolainen kertoo.
– Suomalaisella huippu-urheilulla on menossa kiinnostava vuosi, jossa olympialaiset ovat yksi osa laajempaa kokonaisuutta. Kisapaikan saavutti suurin määrä suomalaisurheilijoita sitten 2000-luvun alun, ja se kuvaa uuden sukupolven vahvaa nousua ja onnistumista valmistautumisessa. Luonnollisesti tavoittelemme Pariisista menestystä ja tuloksia, Paavolainen sanoo.
Kallioinen ja Kurtbay: Kunniakas tehtävä
Vuoden 2023 MM-hopeamitalisti ja Tokion olympialaisissa neljänneksi sijoittunut Eetu Kallioinen osallistuu Pariisissa toisiin olympialaisiinsa.
– Todella kunniakas tehtävä, varsinkin kun katsoo, millaisia huippu-urheilijoita on aiemmin ollut Suomen lipunkantajina. Hienoa päästä osaksi sitä jatkumoa, kiitollisena ja mielelläni otan tehtävän vastaan, Kallioinen sanoo.
Vuoden 2022 Nacra 17-luokan MM- ja EM-mitalisti Sinem Kurtbay on samoilla linjoilla:
– Tämä on tietenkin minulle valtava kunnia. Olen seurannut pienestä pitäen olympialaisten avajaisia ihaillen urheilijoita ja erityisesti lipunkantajia. On uskomatonta ajatella, että kannan Suomen lippua perjantaina. Jännitän sitä melkein enemmän kuin omia kisojani, sillä purjehtiessani tiedän, mitä odottaa, Kurtbay sanoo.
Pariisin kesäolympialaisia ja Suomen olympiajoukkueen kisatunnelmia voi seurata kisajärjestäjien ja olympiajoukkueen kanavista:
Kisojen viralliset sivut.
Aikataulu ja tulokset
Suomen urheilijaesittelyt suomeksi
Suomen Olympiakomitean kisasivut
Olympiatriviaa ja tilastoja.
Seuraa Olympic Team Finlandia sosiaalisessa mediassa!