Chengdu 2023: Suomi mitalitaistoihin koripallossa – Juho Junttila finaaliin uimahypyissä

Suomi kohtasi Puolan naisten koripalloturnauksen puolivälierässä. Tiukka taistelu kääntyi lopulta Suomelle lukemin 80–69. Pisteitä urakoivat tutut nimet: Sara Bejedi heitti 22 pistettä ja Lotta-Maj Lahtinen 16. Myös Lotta Vehka-aho kirjautti kaksinumeroiset lukemat 12 pisteellään.

– Puola oli ottelun alussa niskan päällä. Me olimme selvästi hermostuneita, mutta päät eivät kuitenkaan painuneet vaikeasta alusta, vaan sen jälkeen olimme todella hyviä. Pidimme pallosta todella hyvää huolta viimeiset 30 minuuttia. Puolustuksemme oli tarpeeksi hyvällä tasolla ja hyökkäyspäässä olimme kollektiivisia sekä järkeviä, vaikka Puola yrittikin sekoittaa meitä eri puolustusmuodoilla. Tässä joukkueessa on todella paljon energiaa. Meidän valmentajien tehtävänä on saada kanavoitua se oikeisiin asioihin ja se on ollut meidän tämän turnauksen vahvuus. Olemme pystyneet kasvamaan turnauksen aikana, päävalmentaja Ilkka Palviainen kertasi historiallista voittoa.

Juho Junttila onnistui uimahypyissä

Juho Junttila onnistui uimahypyissä 3 m ponnahduslaudassa ja selvitti tiensä huomenna kisattavaan finaaliin.

– Alkukisa oli vähän heikompi, mutta semifinaalissa pääsin jo lähelle omaa tasoa. Huomiselle jäi vielä vähän parannettavaa, mutta ei sinänsä mitään ihmeitä, voi olla ihan tyytyväinen. Alkaa pikkuhiljaa myös päästä jet lagista yli, ja pystyin pitämään fokuksen ihan loppuun asti koko kolmen tunnin kisassa. Viisinkertainen EM-mitalisti jäi seitsemänneksi, ja kiinalaiset ja korealaiset on ihan maailmanluokan hyppääjiä. Haitari on täällä isompi kuin monissa arvokisoissa, mutta taso on hyvä, Junttila kertoi.

Suomen uintinelikon kisat käyntiin

Fanny Teijonsalo ja Mia Pentti avasivat universiadien kisaurakkansa 50 metrin perhosuinnissa. Toisessa erässä uinut Teijonsalo taittoi matkan aikaan 27.98 ja oli alkuerien 26:s. Pentin aika oli 28.58 ja sijoitus 31:s. Sekä Teijonsalo että Pentti karsiutuivat kilpailun semifinaaleista.

– Tämä oli hyvä startti kisoille. Kyseessä ei ole varsinainen päämatkani, joten lähinnä tärkeintä oli saada nyt tuntumaa tekemiseen ja allas korkattua, Teijonsalo summasi.

Ronny Brännkärr ui 50 m perhosuinnin alkuerissä sijalle 23 ajalla 24,58, jolla paranteli henkilökohtaista ennätystään lähes neljä kymmenystä.

– Olen kyllä tosi tyytyväinen. Ei ollut mitään suuria odotuksia, kun ei kuitenkaan puhuta päälajista. Tosi hyvä avaus tulevia kilpailuja ajatellen, Brännkärr totesi.

Roope Paatos oli 30:s 400 metrin vapaauinnin alkuerissä ajalla 4:03.12, ja karsiutui jatkosta.

Telinevoimistelussa käyntiin 6-ottelu ja joukkuekisa – ampujat karsiutuivat finaaleista

Telinevoimistelussa kisattiin joukkuekilpailun ja henkilökohtaisen 6-ottelun ensimmäinen päivä. Suomea kisassa edustavat Anton Jääskeläinen, Antti Varjolaakso, Kristian Danishevski, Patrick Palmroth ja Tarmo Kanerva. Ensimmäisenä päivänä kisasivat ryhmät 1 ja 2 ja lopulliset tulokset selviävät huomenna, kun kaikki ovat tehneet kilpailusuorituksensa.

– Päivä meni hyvin, tehtiin todella hyvä ja käytännössä puhdas kisa, ei mitään isoja virheitä. Joka telineellä oli vähintään kolme hyvää sarjaa, mitkä jäävät joukkuetulokseen eli meni vähintään sillä tavalla kuin pitikin. Pojat olivat hyvällä tuulella ja tykkäsivät kisata, kertoi valmentaja Jarkko Harju.

Esa Savola ja Arttu Laulainen kilpailivat ilmapistoolin 10 metrin karsinnassa. Suomalaisten sijoitukset (Savola 38:s, Laulainen 42:s) eivät riittäneet kilpailussa jatkoon. Myös Viivi Kemppi karsiutui pienoiskiväärin 50 m asentokilpailussa. Hän oli karsinnassa 25:s.

Kuuden suomalaislajin päivä keskiviikkona

Ampumaurheilussa kisataan ilmakiväärin ja ilmapistoolin sekajoukkuekilpailuissa. Ilmakiväärissä Suomen joukkueessa ovat Viivi Kemppi ja Riku Koskela, ja ilmapistoolissa Vilja-Alina Ahokangas ja Arttu Laulainen.

Uinnissa nähdään Ronny Brännkärr 200 m vapaauinnissa, Fanny Teijonsalo 100 m vapaauinnissa ja Roope Paatos 1500 m vapaauinnissa. Uimahypyissä on vuorossa jännittävä finaali, jossa mukana Juho Junttila.

Anna Vuorinen, Eva Hautala, Outi Jaakkola ja Sara Salminen kisaavat naisten kalpamiekkailussa.

Telinevoimistelussa jatketaan joukkuekisaa ja henkilökohtaista 6-ottelua. Suomelta mukana ovat viisikko Anton Jääskeläinen, Antti Varjolaakso, Kristian Danishevski, Patrick Pahlmroth ja Tarmo Kanerva.

Koripallossa Suomen miesten universiadijoukkue eli ”rakkisudet” kohtaa puolivälierissä Tshekin.

Suomalaiset Chengdun universiadeissa keskiviikkona 2.8. (Suomen aikaa)

klo 04.00: Ampumaurheilu, sekajoukkuekilpailu, ilmakivääri (10 m), karsinnat: Viivi Kemppi ja Riku Koskela
klo 4.16: Uinti, M 200 m vapaauinti, alkuerät: Ronny Brännkärr
klo 4.30: Miekkailu N, kalpa, karsinta: Anna Vuorinen, Eva Hautala, Outi Jaakkola, Sara Salminen
klo 5.01: Uinti, N 100 m vapaauinti, alkuerät: Fanny Teijonsalo
klo 5.46: Uinti, M 1 500 m vapaauinti, erävaihe: Roope Paatos
(klo 6.30: Ampumaurheilu, sekajoukkuekilpailu, ilmakivääri (10 m), finaali)
(klo 6.50: Miekkailu N, kalpa, pudotuskierrokset)
klo 8.00: Ampumaurheilu, sekajoukkuekilpailu, ilmapistooli (10 m), karsinnat: Vilja-Alina Ahokangas ja Arttu Laulainen
klo 10.15: Uimahypyt, M 3 m ponnahduslauta, finaali: Juho Junttila
(klo 10.30: Ampumaurheilu, sekajoukkuekilpailu, ilmapistooli (10 m), finaali)
(klo 13.30: Miekkailu N, kalpa, semifinaali)
klo 14.30: Koripallo M, puolivälierä, FIN-CZE
(klo 14.46: Uinti, M 200 m vapaauinti, välierät)

Valikoituja kilpailulähetyksiä voit seurata FISU.tv:stä.

Seuraa universiadeja Eurosportilta.

Kisojen aikataulu- ja tulospalvelu

Lisää sisältöä tähän juttuun liittyvistä aiheista