Uusi suomalainen urheilijapolvi nostaa Suomen takaisin huipulle
EYOF-kilpailujen avajaiset. Kuva: EYOF/EOCSeurasin Georgian lumisilla vuorilla Bakurianissa nuorten talviolympiafestivaaleja. Sitä jännitystä, kuplivaa odotusta, raastavaa pettymystä ja valloittavaa iloa onnistumisesta. Kaikki tunteet pinnassa. Niin kuin urheilussa kuuluukin olla. Kuitenkin tässä oli jotain erityistä. Juteltuani urheilijoiden ja heidän vanhempien sekä valmentajien kanssa tajusin sen: monelle nämä olivat ensimmäiset kilpailut ulkomailla ja ensimmäiset monilajikisat, jossa mukana oli muitakin kuin oman lajin tuttuja. Nuorten olympiafestivaalit ovat ainutlaatuinen hetki näille nuorille saada tuntumaa kansainväliseen tasoon ja kansainvälisessä ympäristössä kilpailemiseen. Täältä ponnistaa tulevia Suomen menestysurheilijoita aikuisten sarjoihin. Tulihan näistäkin kisoista 4 mitalia, 14 pistesijaa ja roppakaupalla kokemuksia.
Puheenjohtajamme Petteri Kilpinen oli mukana matkassa kannustamassa nuoria ja tutustumassa Euroopan kollegoihinsa. Meillä oli myös tavoitteena vauhdittaa Emma Terhon ehdokkuutta kohti Euroopan Olympiakomiteoiden hallitusta. Emma toimii vielä vuoden Kansainvälisen olympiakomitean urheilijavaliokunnan puheenjohtajana ja olisi loistava hallitusjäsen EOC:lle tuomaan eri maanosion urheiluyhteyksiään myös Euroopan hyväksi ja nostamaan urheilijoiden ääntä päätöksentekoon myös KOK kautensa jälkeen. Kilpailu kansainvälisistä hallituspaikoista on kovaa ja erinomaisia kandidaatteja on useita. Toistakymmentä NOC:ia eli kansallisen olympiakomitean edustajaa tavattuamme on olo Emman läpimenon osalta kuitenkin erittäin toiveikas.
Bakurianissa oli mahdollisuus keskittyä vertailemaan Suomen tilannetta muiden maiden huippu-urheilutilanteeseen ja oppia muilta. Olemme vuoden sisään benchmarkanneet kymmenkunta huippu-urheilujärjestelmää eri verrokkimaissa. On ollut ilo havaita, että jokainen mielellään kertoo omista kokemuksistaan, koska painimme samojen haasteiden äärellä. On helppo käydä dialogia, koska ymmärrys huippu-urheilun moninaisista haasteista on yhteinen. Silti jokaisen on löydettävä oma polkunsa menestykseen ja jokaisella maalla on omia erityispiirteitä tässä ajassa sekä historia, jota ei voi jättää huomioimatta.
Tältä reissulta jää erityisesti mieleen se, missä voimme parantaa selvästi toimintaamme: seuraavan polven urheilijanuorten tukemisessa. Suomessa vähäisille valtion apurahoille pääsee vasta, kun on jo menestys breikattuna ja arvokilpailumenestystä osoitettuna. Apurahojen varaan ei urheilu-uraa voi rakentaa ja näitäkin apurahoja tullaan tulevaisuudessa priorisoimaan yhä enemmän erityisesti huippuvaiheen huippu-urheilijoille eli pienemmälle porukalle kärkiurheilijoita.
Lisäksi Suomessa on suhteellisen vähän urheilulle tuiki tärkeitä säätiöitä ja rahastoja, joista hakea tukea ja tukisummat ovat kohtuupieniä. Tai ainakin pieniä siihen nähden, mitä kansainvälinen kilpaurheileminen maksaa. Nuorten urheilijoiden kustannukset ovat pääsääntöisesti perheiden harteilla, mikä rajaa monen lahjakkaan nuoren haaveita. Perheet painivat jo muutenkin nousevien elinkustannusten kanssa ja siksi tarvitsisimme uutta ajattelua urheilun rahoitusmalleihin. Urheilusponsoroinnissa ja urheilumarkkinoinnissa Suomi jää verrokkimaista ja yritysyhteistyössä meidän tulee pystyä parempaan.
Miksi nuoriin sitten kannattaa panostaa? Olen seurannut läheltä Slovenian urheilujärjestelmää, koska omia lapsiani valmentaa paikallinen olympiavalmentaja. Suomea pienemmästä maasta ponnistaa enemmän huippu-urheilumenestystä ja alakouluissakin opettajat lähtevät vähän ’norjalaiseen tyyliin’ reippaasti vaan ekaluokkaisten kanssa viikoksi laskettelemaan vuorille. Valmentajat ovat koulutettuja ja saavat palkkaa työstään. Yhteiskunta on liikuntamyönteinen ja ylpeä urheilusaavutuksistaan. Tavoitteellisesti urheilevat nuoret saavat Olympiakomitealta kuukausittaista pientä palkkiota heti, kun menestyskriteerit täyttyvät ensimmäisen kerran ja tuki jatkuu maksimissaan 4 vuotta, jona aikana tulee saavuttaa arvokisamitali tuen jatkumiseksi. Nuoria siis kannustetaan pitkin urheilijapolkua erilaisilla tavoilla.
Sloveniassa noin 150 urheilijaa ja osa heidän huippuvalmentajista palkataan töihin valtiolle huippuvaiheen ajaksi, jolloin heidän toimeentulo ja urheilija-arjen treenirauha on turvattu. Myös valtio hyötyy kovakuntoisista työntekijöistä. Ajatelkaapa jos meidänkin puolustusvoimilla töissä olevien 12 liikunta-aliupseerin lisäksi huippu-urheilijoita olisi töissä rajavartiostossa, palo- ja pelastustehtävissä, poliiseina tai hoiva-alalla. Miksei Martti Puumalaisen ja Jonni Sarkkisen armeijan harmaiden lisäksi voisi esimerkiksi Matti Mattsson olla palomiehenä tai Suvi Minkkinen rajavartijana? Urheilevista nuorista nimittäin kasvaa hyvinvoivia yhteiskunnan jäseniä, joilla on osaamista ja resilienssiä (työ)elämää varten.
Vastaavanlaisia nuorten lahjakkuuksien ohjelmia on muillakin Euroopan mailla. Olimme Bakurianin keskusteluissa vaikuttuneita myös Belgian Be gold -ohjelmasta. Jo kahden vuosikymmenen ajan belgialaiset ovat satsanneet nuoriinsa ja onnistuneet nostamaan maan olympiatasoa ohjelman avulla. Belgialaisten katse on tällä hetkellä Brisbanen olympialaisissa. Meillä pohditaan Los Angelesia 2028. Nostetaan siis suomalaisten katse korkeammalle ja kauemmas – menestys tulee arjen kunnianhimon tason nostamisen ja hyvien tekojen sivutuotteena.
Olympiakomitean toimitusjohtaja Taina pureutuu blogeissaan laaja-alaisesti liikunta- ja urheiluyhteisöä koskettaviin teemoihin – oli kyse sitten poliittisesta päätöksenteosta, huippu-urheilusta, seuratoiminnasta tai suomalaisten liikuntatottumuksista.