Jokainen urheilija ponnistaa paikallisista edellytyksistä. Urheilijan arki rakentuu monista merkityksellisistä palasista, jotka mahdollistavat tasapainon urheilun, palautumisen ja muun elämän välillä. Itselleni tärkeintä on ollut kannustava ympäristö, joka tuki sekä päivittäistä perustekemistä että suuria unelmia.

Rakas harrastus oli koko perheen yhteinen juttu

Aloitin luistelun vajaa 4-vuotiaana Espoon Jäätaitureissa – samassa seurassa, jossa kuljin matkan luistelukoululaisesta aina arvokisamitalistiksi asti. Valmentajani Virpi valmensi minua jo pienenä ja kulki rinnallani aina huipulle saakka. Hän oli kunnianhimoinen ammatissaan ja kehitti seuraa intohimollaan. Pystyin kasvamaan laadukkaassa valmennuksessa ja kehittyvässä seurassa.

Laaksolahden jäähalli oli aivan tavallinen jäähalli, joka tarjosi toimivat ja riittävät puitteet luisteluharjoitteluun sekä oheistreeneihin. Parasta luksusta harjoitteluolosuhteissa oli se, että ne olivat lähellä.

Myös peruskouluni kävin lähellä, tavallisissa espoolaisissa ala- ja yläkouluissa. Lyhyet etäisyydet mahdollistivat toimivan arjen ja siirtymiset kävellen tai pyöräillen. Treenien jälkeen jatkoin piruettien pyörimistä kotonakin, puhtaasti ilon kautta.

Luistelu oli minulle pitkään pelkkä rakas harrastus, jossa parasta olivat kaverit ja yhteisöllisyys. Siskoni ja veljeni treenasivat samalla jäähallilla, ja vanhempani olivat aktiivisesti mukana talkoolaisina. Urheilu oli koko perheen yhteinen juttu.

Vahva kotipesä 

Vahvemmin urheilijaidentiteettini rakentui peruskoulun jälkeen, kun harjoittelin Mäkelänrinteen urheilulukiossa muiden tavoitteellisten urheilijoiden kanssa. Märskyn mahdollisuudet yhdistettynä harjoitteluun kotiseurassani Espoossa vauhdittivat kehitystäni. Minulle toimi se, että sain keskittyä laadukkaaseen perusharjoitteluun tutussa ympäristössä. Abivuotenani saavutin ensimmäisen arvokisamitalini, EM-pronssin.

Sujuva arki sekä perheen ja koulun kannustus ja ymmärrys tarjosivat minulle vahvan kotipesän, jossa sain kasvaa – niin urheilussa kuin elämässä muutenkin. Erityisesti nuorena urheilijana kehittymisen ydin piilee perusharjoittelussa, joka on päivittäistä, huolellisesti suunniteltua ja johdonmukaista. 

14-vuotiaasta lähtien suuntasin joka kesä leireilemään ulkomaille huippuvalmennuksen ja -treeniseuran perässä. Kotipesä oli tärkeä perusarjessa – mutta aivan yhtä tärkeää oli tietää, miten kansainväliset huiput harjoittelivat. Myös valmentajani kouluttautui jatkuvasti.

Valintoihin on uskallettava luottaa 

Urheilu on antanut minulle lähes kaiken, mutta ennen kaikkea yhteisön. Suomessa luistelussa on tiivis ja lämminhenkinen yhteishenki. Lapsuuden luistelukavereista tuli elinikäisiä ystäviä, ja tänä päivänä olemme toistemme kaasoja ja lastemme kummeja.

Urheilijana on täytynyt oppia priorisoimaan laatua sen sijaan, että yrittäisi panostaa kaikkeen. Huippu-urheilussa riski on, että ajautuu suorituskeskeiseen ja perfektionistiseen ajattelutapaan itsestä. On mahdotonta olla sekä seitsemän ällän oppilas että huippu-urheilija. Kyse ei ole kompromissien tekemistä, vaan valinnoista, joihin on uskallettava luottaa. 

Se ei ole aina helppoa, erityisesti nuorena. Suomalaisessa yhteiskunnassa ajattelemme usein, että selkeä opintojen tie on urheilua varmempi ja helpompi. Mutta jos urheilu on unelma, silloin on rohkeasti tehtävä valintoja sen eteen. 

On välttämätöntä, että huipulle tähtäävä urheilija voi suorittaa opintoja joustavasti, jolloin urheilun panostukset ja arjessa palautuminen ovat etusijalla. Sain itsekin opiskella urheiluakatemian tukemana Märskyssä ja myöhemmin Aalto Yliopiston Kauppakorkeakoulussa. Muulla tavalla en olisi voinut tutkintojani urheilun ohella suorittaa. 

Mitä voin antaa takaisin urheilijana?

Muistan, kuinka innostavaa oli pienenä lapsena treenata samalla jäähallilla oman seuran maajoukkueluistelijoiden kanssa. He olivat minulle suurimpia esikuvia jo ennen kuin seurasin arvokisoja televisiosta. Myöhemmin asetelma kääntyi, ja minulle oli merkityksellistä toimia esikuvana nuorille luistelijoille. 

Koin suurta iloa siitä, kun omien treeniemme jälkeen jäälle saapuivat luistelukoululaiset. Oli upeaa huomata, kuinka paljon inspiraatiota lapset saivat nähdessään paikallisia huippuja arjessaan. Mikä kaunis tapa sytyttää kipinää ja rakentaa siltoja sukupolvien välille. 

Koen, että voin nykyään eri tavoin antaa takaisin urheilulle eri rooleissa. Luisteluharrastus on antanut minulle koko elämän sisällön, ja rakkaan asian parissa haluan pysyä edelleen. Yliopistossa huomasin, että nautin olla mukana monenlaisissa projekteissa hyödyntäen urheilussa kehittyneitä vahvuuksiani. 

Urheilijoilla oltava mahdollisuus kunnon arkeen

Erityisesti yksilöurheilijan arjen sujuvuus ja mahdollisuus keskittyä laadukkaaseen harjoitteluun ja palautumiseen ovat keskeisiä asioita, joita haluan myös Olympiakomitean hallituksessa edistää.

Varsinkin nuoret urheilijat tarvitsevat niin taloudellista kuin myös mentorointitukea. On tärkeää mahdollistaa urheilijalle ympäristö, jossa hän voi kukoistaa. Tällaisessa ympäristössä hänellä on omat luottohenkilönsä ja mahdollisuus toimivaan, sujuvaan ja omanlaiseen arkeen.

Urheilijan tukiverkkoon kuuluu laaja joukko henkilöitä ja toimijoita, jotka kukin omalla panoksellaan voivat auttaa urheilijaa menestymään ja luottamaan omaan polkuunsa. Ja näin synnyttää tulevaisuudessakin urheilun menestystarinoita. 

Liikunta- ja urheiluyhteisön Kohti kunnon aikoja -vaalikampanja tuo esiin liikkumisen, liikunnan ja urheilun merkitystä huhtikuun kunta- ja aluevaalien alla. Tavoitteena on kannustaa päättäjiä hyödyntämään niiden positiivisia vaikutuksia toimintakyvyn, yhteisöllisyyden ja elinvoiman lähteinä. Lue lisää www.liikuntavaalit.fi 

#KohtiKunnonAikoja #Liikuntaehdokas