Miksi huippu-urheilu on erinomainen sijoituskohde Suomen taloudelle?

Viime aikojen näkyvä julkinen keskustelu on osoittanut, että huippu-urheilu on edelleen suomalaisille tärkeä ja tunteita herättävä asia. Mutta miksi huippu-urheilu on Suomelle ja suomalaisille niin tärkeää? Ja miksi se on kannattava sijoitus?

Suomi tunnetaan maailmalla monista hienoista asioista: upeasta luonnosta, korkeatasoisesta koulutuksesta ja onnellisuutemme mahdollistavasta hyvinvointivaltiosta. Mutta voiko myös huippu-urheilulla olla edelleen erityinen paikka kansallisessa arvomaailmassamme? Usein kulttuurin ja taiteen merkitystä perustellaan sillä, miten ne vahvistavat kansallista identiteettiä. Sama logiikka pätee huippu-urheiluun – se on kansakunnan yhteisöllisyyden rakentaja ja sen merkitys ulottuu paljon pelkkiä mitalitilastoja syvemmälle.

Huippu-urheilua on yritetty perustella historian saatossa monilla välillisillä hyödyillä, mikä itsessään on hassua. Huippu-urheilua ei tarvitse peitellä kansanterveyden tai sotemenojen vähentämisen taustatekijäksi, koska sillä on aivan oma itseisarvonsa osana yhteyskuntamme eheyttä. Perusteluksi riittää jo pelkästään se, että tutkitusti yli 70% suomalaisista toivoo, että suomalaiset urheilijat menestyvät kansainvälisesti. Vain harva asia kerää taakseen tällaisen kannatuksen. Mutta ei sovi ohittaa sitäkään tutkittua tietoa, että yli 70% kokee saavansa hyvää mieltä pelkästään huippu- urheilun seuraamisesta.

Kansallisesta identiteetistä monikulttuuriseksi yhteisöllisyydeksi

Vain harvat asiat inspiroivat suomalaisia niin vahvasti kuin huippu-urheilu. Huippu-urheilun menestys tarjoaa suomalaisille hetkiä, jolloin voimme kokea yhteenkuuluvuutta ja ylpeyttä omasta maastamme ja yhteiskunnastamme, joka kykenee kasvattamaan huippuluokan kansainvälisiä menestyjiä. Kun suomalainen urheilija menestyy arvokisoissa, ei kyse ole vain yksilön saavutuksesta. Se on myös kansallinen hetki, joka yhdistää ihmiset yli poliittisten, taloudellisten ja kulttuuristen rajojen. Samalla tavoin kuin kulttuurisaavutukset – kuten kansainvälisesti menestyvä orkesterinjohtaja tai maailmankuulu muotoilija – urheilumenestys voi nostaa pientä kansaamme maailmankartalle ja kasvattaa yhteenkuuluvuuden tunnetta eri väestöryhmien välillä.

1900-luvun alkupuoliskolla huippu-urheilua käytettiin maassamme kansallisen identiteetin rakentamisessa, suomalaisuuden määrittelyssä ja maamme integroimisessa osaksi kansainvälistä yhteisöä. Globaalissa maailmassa ja modernissa ajassa vanhanaikainen nationalismi on menettänyt merkityksensä, mutta huippu-urheilu toimii yhteisöllisyyden rakentajana yhä monikulttuurisemmassa yhteiskunnassamme.

Maailmassa, jossa kilpaillaan niin taloudessa, tieteessä kuin taiteessa, huippu-urheilu on yksi tapa varmistaa, että Suomen lippu liehuu korkealla. Jokainen urheilusaavutus kertoo tarinaa pienestä, mutta sisukkaasta kansasta, joka pystyy suurtekoihin. Se muistuttaa meitä ja muita siitä, että Suomi on maa, joka arvostaa unelmien tavoittelua ja kärsivällistä työtä.

Huippu-urheilusta merkittävää rahoitusta valtiolle

Huippu-urheilu ei ole pelkkää viihdettä. Se tuo mukanaan merkittäviä taloudellisia vaikutuksia: Urheilutapahtumat, niihin liittyvä matkustaminen, majoittuminen ja muiden palvelujen kuluttaminen sekä tuhansien urheilun parissa työskentelevän suomalaisen palkkatulot tuottavat valtiolle vuosittain satojen miljoonien eurojen verotuotot. Urheiluvedonlyönti tuottaa Veikkauksen monopolin purkauduttuakin valtiolle edelleen kymmeniä miljoonia euroja vuodessa. Lisäksi Suomessa järjestettävät suuret kansainväliset urheilutapahtumat houkuttelevat matkailijoita, lisäävät alueellista elinvoimaa ja vahvistavat Suomen kansainvälistä imagoa. Eri laskelmien mukaan valtion liikuntabudjetista huippu-urheiluun suuntautuu vuosittain 20-30 miljoonaa euroa. Tällä panostuksella valtio varmistaa itselleen vähintään kymmenkertaiset tulot joka vuosi. Sen kannattavampaa sijoitustoimintaa on vaikea kuvitella. Faktisesti huippu-urheilu siis rahoittaa valtiota, ei toisin päin. 

Inspiraatiota, roolimalleja ja hyvän olon tunnetta

Yli 2 miljoonaa suomalaista katsoo olympialaisten huippuhetkiä televisiosta. Vastaaviin lukuihin yltää vain itsenäisyyspäivän lähetys Linnan juhlista – sekä pari muuta urheilutapahtumaa, kuten jääkiekon MM-finaali Suomen pelatessa. Kaikissa näistä suomalaisten suosikkiohjelmista katsojaluvut pohjautuvat samaan asiaan, suomalaisuuden kunnioittamiseen. Urheilu tuo iloa ja positiivisia tunteita, joita koko kansa voi jakaa. Se on tapa päästä hetkeksi irti arjen huolista ja kokea suuria tunteita yhdessä.

Huippu-urheilu tarjoaa konkreettisia esimerkkejä siitä, mitä sinnikkyys, omistautuminen ja kova työ voivat saada aikaan. Urheilijat ovat roolimalleja, jotka voivat inspiroida erityisesti nuoria tavoittelemaan unelmiaan – olivatpa ne sitten urheilun, tieteen, taiteen tai liike-elämän parissa. Menestyvät urheilijat muistuttavat meitä siitä, että ahkeruus ja kunnianhimo kantavat hedelmää. Urheilu on myös yksi parhaista keinoista integroida maahanmuuttajataustaisia lapsia ja nuoria yhteiskuntaan. Joukkueurheilu opettaa yhteistyötä, yhteisiä pelisääntöjä ja kulttuurien välistä kunnioitusta. Samalla yksilölajeissa voi loistaa oma osaaminen ja ahkeruus, mikä vahvistaa itseluottamusta ja auttaa luomaan merkityksellisiä sosiaalisia suhteita. Urheilun kautta lapset ja nuoret voivat löytää oman paikkansa yhteiskunnassa ja kokea olevansa osa jotain suurempaa. Tämä edistää sekä yksilöiden, perheiden että koko yhteiskunnan hyvinvointia.

Huippu-urheilun merkitys Suomelle on kiistaton. Se yhdistää, inspiroi ja ilahduttaa – ja tuo meidät yhä lähemmäs toisiaan kansallisena yhteisönä. Menestys urheilussa ei ole vain mitaleita tai numeroita tulostauluilla, vaan se on osa tarinaa, joka kertoo siitä, keitä olemme ja mihin pystymme. Se on osa kollektiivista onnistumista ja onnellisuuttamme. Siksi huippu-urheilun tukeminen on panostus, joka kantaa hedelmää monilla eri tasoilla.

Petteri Kilpinen on Suomen Olympiakomitean puheenjohtaja. Hän ottaa blogeissaan kantaa liikunnan ja urheilun ajankohtaisiin aiheisiin.

Petteri Kilpinen

puheenjohtaja

050 579 5555