Elämän peruskurssit urheilusta – tallotko vai kannustatko unelmien jahtaajaa?
”Minusta tulee isona ammattilaisurheilija”, vastaa kahdeksanvuotias lapsi silmät kirkkaana opettajan kysyessä luokassa lasten unelma-ammateista.
Miten opettaja hänelle vastaa? Kannustaako hän lasta tavoittelemaan unelmiaan, vai onko vastaus, ettei ammattiurheilija oikein ole ammatti samalla talloen lapsen unelmaa? Entä miten nuoren urheilijan lähipiiri ja ympäröivä yhteiskunta suhtautuvat siihen, että itsenäistyvä nuori haluaa panostaa urheiluun?
Blaa blaa blaa… tuttua retoriikkaa monelle. Koitetaan toista tulokulmaa:
Miksi tuolle matkalle kohti ammattilaisuutta kannattaisi lähteä, vaikka vain harva sinne lopulta yltää?
Peruskoulujen ja toisen asteen oppilaitosten opetussuunnitelmat ovat pullollaan painotuksia ja tavoitteita, jotka liittyvät ihmisenä kasvuun, muiden kanssa toimimiseen ja ylipäätään tulevaisuuden työelämätaitoihin yli oppiainerajojen. Kun urheilija lopettaa tavoitteellisen uransa vaikkapa 20-vuotiaana ilman varsinaista läpimurtoa, on hän kuitenkin eritasoisten urheilusaavutustensa, omien ennätystensä ja urheilussa koettujen suurten tunteiden lisäksi melkoisella todennäköisyydellä läpäissyt valtaisan joukon elämän erilaisia peruskursseja:
- Vastuunotto omasta toiminnasta ja kehittymisestä
- Itsensä johtaminen ja itseohjautuvuus
- Erilaisten yksilöiden ymmärtäminen ja ryhmässä toimiminen
- Monikulttuurisuuteen kasvaminen
- Terveet elämäntavat ja työkyvyn ylläpidon osaaminen
- Oman työmoraalin merkitys tulokseen sekä halu tehdä tulosta
- Kunnioitus yhteisiä sääntöjä kohtaan
- Yrittäjämäinen asenne ja epäonnistumisten sietokyky
- Luottamus omaan osaamiseen ja halu kehittyä
- Selviytyminen painetilanteista ja toimiminen epämukavuusalueella
Edellä näkyvää listaa voisi luonnollisesti jatkaa pitkällekin. Kun motivaattorina ja oppimisympäristönä em. kursseissa on ollut itselle merkityksellinen harrastus, syntyy motivaatio oppimiseen itsestään: motivaatio ja oppiminen kulkevat käsi kädessä.
Miten kukaan ei haluaisi saada itselleen tai jälkikasvulleen kiitettäviä arvosanoja näistä kursseista? Miksi emme siis kannustaisi lapsia ja nuoria heittäytymään ja jahtaamaan unelmiaan?
Urheilijan uran loppuessa on suomalainen kaksoisuramalli antanut yksilölle mahdollisuuden jahdata unelmiaan. Oppivelvollisuuden vieläpä noustua kahdeksaantoista ikävuoteen, tapahtuu se entistä vahvemmin oppilaitosten yhteydessä. Tämän jälkeen polku jatkuu tulevaisuudessa yhä paremmassa yhteistyössä korkeakoulujen tai muun työn kanssa. Oppilaitosten ja koko Suomen kannalta on kuitenkin onni, että tavoitteellisessakin harjoittelussa perinteisen lajiosaamisen rinnalla tulevat opit tukevat usein vahvasti koulujen opetussuunnitelmia. Käsi kädessä. Hand i hand.
Kerran tai kaksi viikossa tapahtuva harrastaminen ilman tavoitteita on totta kai tärkeää, ja antaa osallistujilleen paljon. Sen sijaan kaikkien yllä mainittujen kurssien ”opettajana” se ei pääse tavoitteellisen toiminnan tasolle. Älkääkä siis ymmärtäkö väärin, myös tälle matalan kynnyksen harrastamiselle on suuren suuri tilaus yhteiskunnassamme. Kaikki me tarvitsemme yhteenkuuluvuuden tunteita, sosiaalisia ympäristöjä ja lisää liikettä. Pointtina kuitenkin on, että tavoitteellinen harjoittelu (myös urheilusektorin ulkopuolella) antaa sellaisia eväitä reppuun, joita ei kaupasta ostamalla tai kirjoja lukemalla saa.
Ja kun huomioimme nuoret urheilijat tavoitteellisessakin ympäristössä yksilöinä, ajattelevina ja kasvavina lapsina ja nuorina, kysymme mitä kuuluu, näytämme esimerkkiä, miten muita kohdellaan ja pidämme huolta, että ryhmässämme kaikilla on turvallinen olla, on myös helpompi vaatia. Vaatiminen on välittämistä, ja myös sitä tavoitteellisesti urheilevat nuoret haluavat. Lämpöä ja laatua, rajoja ja rakkautta.
Uskon ja toivon meidän ymmärtävän tulevaisuudessa paremmin sen, että tavoitteellinen urheilu on osa nuoren turvallista kasvua ja elämän peruskurssien opiskelua. Urheilu on osa koulua, ja riippumatta lopputuloksesta, lapsen matka kohti urheilua ensimmäisenä ammattina tulisi olla antoisa.
Tämän matkan arvolla on valtava vaikutus siihen, mitä lapselle sanotaan, kun hän vastaa opettajalle kirkkain silmin haluavansa ammattiurheilijaksi.
Lisää sisältöä tähän juttuun liittyvistä aiheista
Kirjoittaja Juha Sten
Juha toimii Olympiakomitean huippu-urheiluvastaavana. Juhan vastuualueella ovat joukkuepelien yhteistyö ja verkostot sekä kaksoisura. Lisäksi hän vetää Lasten urheilun uusi suunta -prosessia.