1000 yhteydenottoa vuosittain.
Minulla ja juristillamme Petri Heikkisellä on vuosittain lähes 1000 erilaista tapausta, joissa autamme eri toimijoita järjestöasioissa. Olympiakomiteaan ollaan aktiivisesti yhteydessä, ja yhteydenottajina ovat liikunta- ja urheiluseurojen toiminnanjohtajat ja hallituksen jäsenet sekä alueellisten ja valtakunnallisten liikunnan ja urheilun järjestöjen toimihenkilöt ja jäsenet. Usein myös yksittäiset urheilijat ja lasten vanhemmat kääntyvät Olympiakomitean puoleen henkilökohtaisissa asioissa. Juuri tätä varten olemme olemassa – auttamassa, kun tuntuu vaikealta päästä eteenpäin.
Vuosien varrella olemme saaneet auttaa monenlaisissa asioissa. Usein asiat ovat aika pieniä, mutta ne saattavat jumittaa esimerkiksi koko seuran toiminnan. Esimerkkinä hyvin käytännönläheisistä kysymyksistä on vaikkapa tämä, että voiko henkilöjäsenyhdistyksen syyskokouksessa käyttää valtakirjaa vai ei? Jos vastausta ei tiedä, on hankala edetä. Onneksi vastaus on yksikertainen: jos valtakirjan käytöstä on kirjaus seuran säännöissä, valtakirjoja voi käyttää. Jos säännöissä asiasta ei taas ole mitään kirjausta, valtakirjoja ei voi käyttää.
Mikä ihmeen helpdesk?
Työssäni järjestöpäällikkönä tuemme lähtökohtaisesti alueiden ja liittojen seurakehittäjiä, jotka auttavat sitten seuroja ja seurojen jäseniä. Jos kuitenkaan apua ei saa muualta, voi olla yhteydessä Olympiakomitean helpdeskiin.
Helpdesk on Olympiakomitean ylläpitämä matalan kynnyksen palvelu, joka on kaikkien käytössä. Enimmäkseen kysymykset ovat koskeneet seurojen hallinnon asioita.
Kysymyksiä tulee muun muassa sääntöasioista, varainhankinnan verotuksesta, seuran maksamista korvauksista, työnantaja-asioista, kurinpidosta, vakuutusasioista, musiikin tekijänoikeuksista ja tietosuojasta.
Kysymyksiä tulee muun muassa sääntöasioista, varainhankinnan verotuksesta, seuran maksamista korvauksista, työnantaja-asioista, kurinpidosta, vakuutusasioista, musiikin tekijänoikeuksista ja tietosuojasta. Kysymysten joukkoon mahtuu siis moninaista jäsenasioiden ja seuran hallinnon kirjoa laajalla skaalalla.
Viimeisten vuosien aikana kysymyksissä on ollut kyse yhä enemmän seuroissa tai järjestöissä toimivien ihmisten välisistä riidoista. Valitettavasti silloin meidän keinomme ovat hyvin rajalliset, vaikka näissäkin tilanteissa toki yritämme auttaa parhaamme mukaan. Aivan liian usein kyse on kuitenkin siitä, etteivät ihmiset vain tule toimeen keskenään.
Seurassa on hyvä muistaa, mikä seura on pohjimmiltaan. Seura on jäsenten muodostama aatteellinen ja yleishyödyllinen yhteisö, jossa yhdessä tehdään ja toimitaan. Yhdessä myös vastataan kaikesta. Silloin minä jää taka-alalle ja me on toiminnan keskiössä. Yhdessä selvitetään asioita ja silloin helpdesk auttaa.
Olkaa yhteydessä! Tästä pääset Helpdeskiin.
Järjestötoiminnassa voi tulla joskus vastaan kysymyksiä, joita itse ei osaa ratkaista tai joiden ratkaisemisessa haluaa tukea ulkopuoliselta asiantuntijalta. Näissä tapauksissa voit täyttää HelpDesk-yhteydenottopyyntölomakkeen, jonka jälkeen ollaan sinuun yhteydessä.
Lisää sisältöä tähän juttuun liittyvistä aiheista
Hyvä hallinto voi joskus tuntua lisärasitteelta. Sitä se ei ole. Hyvä hallinto lisää luottamusta seurassa ja sitä kautta sujuvoittaa seuratoimintaa. Rainer ja Olympiakomitean hyvän hallinnon materiaalit ja helpdesk auttavat, jos tarvitset apua.