Yli puolet suomalaisista on huolissaan arvonlisäveron korottamisen vaikutuksista liikunnan harrastamiseen. Asia selviää tutkimusyhtiö Kantar Publicin toteuttamasta tutkimuksesta. Pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelmassa linjataan liikuntapalvelujen alv:n nostamisesta 10:stä 14:ään prosenttiin, jonka on tarkoitus astua voimaan vuonna 2025.
Vastaajista 54 prosenttia oli täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että liikuntapalveluiden arvonlisäveron nostaminen vähentää liikunnan harrastamista Suomessa. Vain 20 prosenttia vastaajista oli väitteestä täysin tai jokseenkin eri mieltä. Useimmin huolissaan tilanteesta olivat nuorimmat vastaajaryhmät (18–39-vuotiaat). Kyselyssä selvisi myös, että oma rahatilanne vaikuttaa kaikista ikäryhmistä todennäköisimmin juuri nuorten ikäluokkien liikuntaan.
– Suomalaiset jakavat huolemme siitä, että harrastamisen kallistuminen vähentää liikkumista. Nyt on väärä aika korottaa liikuntapalvelujen verotusta. Suomalaisten heikkenevään toimintakykyyn tarvitaan päinvastoin lisäpanostuksia. Siksi kannustamme päättäjiä etsimään verotuksen ratkaisuja, joilla lisätään liikettä, toteaa Olympiakomitean toimitusjohtaja Taina Susiluoto.
Urheiluseuroilla ja liikunta-alan yrityksillä on takanaan vaikeat vuodet ensin koronasulkujen alla ja heti perään inflaation kourissa. Alv-korotus nostaisi entisestään liikunta-alan toimijoiden kustannuksia uhaten vesittää hallituksen tavoitetta saada yhä useampi suomalainen liikkeelle. Kohonneet harrastusmaksut päätyvät viime kädessä kotitalouksien maksettaviksi ja pahimmillaan eriarvoistavat entisestään harrastamisen mahdollisuuksia.
– Urheiluseurat kertovat kustannusten nousun johtaneen jopa 30 prosentin kasvuun majoitus-, matkustus-, ruokailu- sekä kilpailu- ja leiritoiminnan kuluissa. Lähes jokaisessa suomalaisessa kunnassa on urheiluseura ja niiden yhteisöllinen merkitys on valtava! Urheiluharrastus on yksi syrjäytymiseltä suojaava tekijä, suuri ilon ja itsensä toteuttamisen mahdollistaja sekä tärkeä kotouttamisen väline. Siksi on erityisen tärkeää, että varmistamme jokaiselle lapselle ja nuorelle mahdollisuuden harrastaa ja että tuemme urheiluseuroja monipuolisen toiminnan ja harrastamisen järjestämiseksi, linjaa Olympiakomitean seura- ja jäsentoimintayksikön johtaja Jaana Tulla.
Arvonlisäveron korotus on ristiriidassa hallitusohjelman muiden kirjausten kanssa. Petteri Orpon hallitus haluaa kääntää liikkuminen kasvuun lukuisilla eri toimenpiteillä, esimerkiksi selkiyttämällä arvonlisäverotusta liikkumiseen kannustavaksi ja arvioimalla mahdollisuuksia liikunnan tukemiseen verotuksen keinoin.
– Olympiakomitea esittää, että hallitusohjelman veroselvitykset toteutettaisiin mahdollisimman pian vuoden 2024 aikana, jotta ne voidaan toimeenpanna valtion 2025 talousarvioesitykseen. Tässä yhteydessä tulee luopua arvonlisäveron nostamisesta, sanoo Susiluoto.
Kantar Public kysyi syyskuussa 2023 suomalaisten näkemyksiä siitä, miten ALV:n nosto vaikuttaa liikunnan harrastamiseen Suomessa ja miten paljon henkilön oma taloustilanne vaikuttaa hänen harrastamansa liikunnan määrään. Tutkimukseen kerättiin 1 006 vastausta 18–79-vuotiailta suomalaisilta.