Huippu-urheilijamyönteisten korkeakoulujen laatutyö on saanut erinomaisen vastaanoton suomalaisilta korkeakouluilta. Huippu-urheilijamyönteisen korkeakoulun statusta havittelee jo 16 korkeakoulua, joista kevään aikana auditoidaan Haaga-Helia ammattikorkeakoulu ja Savonia-ammattikorkeakoulu.
Laatutyön tavoitteena on parantaa huippu- ja ammattiurheilijoiden opiskeluedellytyksiä niin, että ne tukevat urheilussa kehittymistä. Auditointiprosessissa käydään opiskelijan tukemisen ja ohjaamisen käytännöt läpi huippu-urheilun näkökulmasta. Kehittävän arvioinnin periaatteella toteutettavassa prosessissa korkeakoulut saavat myös suosituksia jatkokehittämistyönsä pohjaksi. Huippu-urheilijamyönteiseksi toimijaksi profiloituminen tarkoittaa korkeakouluille myös tiivistä yhteistyötä urheiluakatemian kanssa, ja urheilijoiden kaksoisuraa kehitetään yhteistyössä urheiluakatemian kanssa.
– Huippu-urheiluun myönteisesti suhtautuva korkeakoulu on poistanut huolta ja stressiä, jos opintoni eivät etene aikataulun mukaisesti. Tiedän, että koulussa suhtaudutaan asiaan myönteisesti ja saan tarvittaessa lisäaikaa, kertoo Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa johtamista opiskeleva jäätanssin EM-pronssimitalisti Juulia Turkkila.
Urheilijoiden kaksoisuraan on viimeisen kymmenen vuoden aikana kiinnitetty enenevässä määrin huomiota Euroopan unionissa, joka on kannustanut jäsenvaltioitaan ryhtymään toimiin kaksoisuraa tukevien ratkaisujen kehittämiseksi. Eduskunnan helmikuussa hyväksymään liikuntalain muutokseen onkin kirjattu urheilijoiden kaksoisurapolkujen kehittäminen yhdeksi huippu-urheilua edistäväksi toimeksi.
Huippu-urheilijamyönteisten korkeakoulujen arviointimallia on testattu Kajaanin ammattikorkeakoulun ja Vuokatti-Rukan urheiluakatemian sekä Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun ja Pääkaupunkiseudun urheiluakatemian Urhean kanssa toteutetuissa pilottiauditoinneissa. Huippu-urheilijamyönteisten korkeakoulujen laatutyön ohjausryhmä myöntää laatutunnukset korkeakouluille auditointiraporttien perusteella.
– Laatutyö auttaa yhtenäistämään korkeakoulujen käytänteitä, jolloin urheilija voi luottaa siihen, että laatutunnuksen saaneessa korkeakoulussa opiskelu aidosti tukee urheilussa kehittymistä. Tarkoituksemme on rakentaa urheiluyläkoulujen ja toisen asteen urheiluoppilaitosten tapaan myös korkea-asteelle valtakunnallinen toimintamalli huippu-urheilijoiden opiskelun tueksi. Olemme todella iloisia, että näin moni korkeakoulu haluaa olla mukana tukemassa huippu-urheilua ja urheilijoiden uria, toteaa Jukka Tirri Olympiakomitean huippu-urheiluyksiköstä.
Huippu-urheilijamyönteisten korkeakoulujen laatutekijät ja auditointimalli on esitelty tarkemmin auditointikäsikirjassa: https://www.olympiakomitea.fi/huippu-urheilu/kaksoisura/korkea-aste/